Onnea on...

Eräs tuttavani suuren henkilökohtaisen pettymyksen kohdattuaan kommentoi: ”En kai olisi tällaista onnea ansainnutkaan...”. Jäin hämilläni ihmettelemään lausetta ja sen merkitystä. Miten onnea voi ylipäätään ansaita ja kuka ansaitsee minkäkin suuruisen onnen ja kenen määräämänä? Miten voimme edes arvuutella minkälaista onnea tai onnettomuutta olemme velvoitetut saamaan? Entä miten voimme ajatella että joku olisi huonompi tai parempi ihminen kuin toinen, ansainnut vähemmän tai enemmän onnea? Miten ihmisiä voi kukaan arvottaa tai tuomita hyvään tai huonoon elämään, ettei edes pyrkimällä parempaan sitä voisi saavuttaa?

Itsetunto on ihmeellinen asia. Oma asenne asioihin piilovaikuttaa kaikkeen ympärillä, salakavalasti, niitä vahvistaen. Jos ajattelee, ettei ole jotain saamaansa asiaa ansainnut, se hyvin todennäköisesti lähtee enemmän tai vähemmän aktiivisesti läheltämme pois. Viestimme ympärillemme piiloviestejä koko ajan. Jos uskomme että joku asia on meille liian hyvä, emme joko uskalla tarttua siihen, emme olettaa sitä pysyväksi tai emme osaa olla siitä terveesti ylpeitä, vahvistaa sen olemassa oloa. Silloin emme koe asiaa omaksemme, emmekä myöskään kohtele asiaa tarpeeksi hyvin. Ehkä sivulauseessa mitätöimme, väheksymme, saaden samalla itsemme näyttämään huonolta, jolloin ne pienen pienet asiat kääntyvätkin onneamme vastaan. Uskon puutteessa valtamerilaivakin uppoaa. Jos emme usko ensin itseemme, ei meihin kukaan muukaan voi uskoa. Jos emme sisimmissämme allekirjoita ympärillämme tapahtuvia asioita meille kuuluviksi, ei ne asiat meihinkään osaa sitoutua, eivätkä tunne kuuluvansa meidän lähelle. Pienet risahdukset puolesta tai vastaan näyttävät kirjoittamattoman suunnan ympärilleen. Vaikka ihmiset luulevat uskovansa näkemäänsä ja kuulemaansa, ne alitajunnan rekisteröimät pienet merkit saavatkin epäilemään ja muuttamaan kurssin suuntaa.

Uskon mielikuvaharjoitteluun kuin kiveen. Jos jotain oikein kovasti haluaa, se pitää myös ajatella omakseen. Pitää nähdä mielessään se polku jolla haluamansa hyvän saavuttaa. Raha tulee rahan luo - tuleeko onni onnellisten luo? Ei urallakaan etene jollei usko itseensä ja mahdollisuuksiinsa oppia uutta. Miten rekrytoijakaan voi nähdä sinussa potentiaalin, jos epäilet sitä lähtökohtaisesti jo itsekin? Jos uskoo itsensä sairaaksi, sairastuu. Jos uskoo itsensä tyhmäksi, ei opi. Esiintymiskoulutuksessakin korostetaan aina mielikuvan voimaa - pitää uskoa itsensä voittajaksi. Ja lähestulkoon aina yleisö on kuitenkin puolellasi, sinua kuuntelemaan tulleet ihmiset haluavat hyvän antoisan esityksen. Kukaan ei lähde katsomaan esitelmää myötähäpeän toivossa, vaan saamaan itselleen hyviä eväitä, ajatuksen siemeniä. Sinun halutaan onnistuvan, miksi et siis uskoisi siihen itsekin?

Ja sitäpaitsi, jos pyllähtää, pitää pyllähtää sitten näyttävästi. Itselleen nauraminen on lahjoista arvokkaimpia, lisäten sitä arjen onnellisuutta kai sekin.