Sielu pilven reunalla

Äiti.

Ihmisen tärkein vaikuttaja. Tyttären roolimalli ja idoli, pojalle kooste tulevaisuuden ihannevaimon luonteenpiirteistä. Äiti vaikuttaa kaikkeen, kaikkialla, joka päivä. Eikä äidin rakkaus tai rakkaus äitiin koskaan katoa.

Minulla on äidin kädet ja varpaat, mielestäni vartaloni kauneimmat osat. Samanlainen hymy, samanlaiset sopivan pienet rinnat urheiluun, luomet samoissa kohdin. Pidän kokeilevan klassisesta vaatetyylistä, laadukkaista esineistä, korkokengistä, isoista näyttävistä hopeakoruista ja pelkistetystä kauneuskäsitteestä, äitini esimerkin mukaisesti. Välillä olen samallatapaa hiljainen, omissa ajatuksissani, katson kauniita tyttäriäni äitini rakastavin silmin. Olen sitkeä puurtaja, loputtoman tunnollinen ja uhrautuva. Ajattelen enemmän muiden parasta kuin itseni, ihan liikaakin. Aivan kuten äitini. Ja meitä ovat aina viehättäneet samanlaiset miehet: lempeäkatseiset, kohteliaat, älykkäät, hyvätapaiset, vahvakätiset ja tekevät.

Lapsuuden jälkeen äitiään kaipaa lähelleen eniten silloin, kun on raskaana omasta lapsesta. Silloin naiseuden yhtäläisyydet huomaa kaikkein konkreettisimmin. Silloin haluaa tutustua äitiinsä uudelleen, haluaa jakaa ja vertailla kokemuksia, kokea suvun naisten jatkumo. Keskustella naisten iloista ja kivuista aikuisin silmin, parisuhteista ja perheistä, pettymyksistä ja haaveista, sillä luottamuksella ja samuudella mitä vain oman äitinsä kanssa voi kokea. Minä jäin tästä kaikesta paitsi, ja olen siitä äärettömän surullinen.

Mutta yritän jatkaa sukuni naisten viisautta ja kokemusta silti eteenpäin, kuten parhaiten pystyn. Jos kohtalonani on sama persoonallisuuden hidas tuhoutuminen kuten äidilläni, saavat omat aikuiset tyttäreni tutustua aikanaan minuun sitten tekstieni ja kuvieni kautta, kun en niitä itse jakamaan enää kykene. Olen molemmille rakkailleni kirjoittanut omat paksut kirjansa ensimmäisistä raskausviikoista ensimmäiseen ikävuoteen asti, tunnelmineen, kuvineen ja muistoineen. Kuinka odotettuja ja rakastettuja he olivat jo mikroskooppisen pieninä. Jaan tunteeni ja ajatukseni ääneen, myös tuskani ja suruni vertaistueksi tulevaisuuteen. Olen tunnollisesti laittanut muistiin kaikki heidän riemunsa ja oppihetkensä ensimmäisiltä ikävuosiltaan äitinsä silmin ja tuntein, sillä rakkaudella millä äiti vain voi yhdessä eletyt valloittavat oppimisen ja väärinymmärrysten hulvattomat hetket tallettaa. Olen säästänyt heidän ensimmäiset kiharansa, hampaansa, sanansa ja oppimisensa, piirtänyt pikkuruiset käsien ja varpaiden jälkensä talteen. Muistoiksi, vertailtaviksi omien lapsiensa vastaaviin hetkiin ja tunnelmiin. Silloin toivon että voin olla heille edelleen läsnä ja tukena. Vahvasti ja olemassa, vaikka pilven reunalta.

Olen katsonut oman äitini kuolemaa jo 18 vuotta silmästä silmään. Surrut rakkaani kipeää, tuskaista ja nöyryyttävää lähtöä aivan liian varhain. Ei ole mitään kamalampaa kuin hidas kuoleminen. Ja nyt, nyt minulla on syvä ja kuristava hitaan kuolemisen pelko. Se tuo elämääni ahdistavan pakokauhun. Niin suuren kivun ja tulen takapuolen alle, ettei mikään tekeminen tunnu koskaan riittävän. Etten pysty pysähtymään, en nauttimaan olevasta, en rauhoittumaan. Se polte on niin kova, että se kärventää myös läheiseni ja ajaa minut äärirajoille. Etsimään onnea ja vakautta jota en koskaan saavuta, vaatimaan palavaa rakkautta, intohimoa, tunnetta ja sieluuni rauhaa. Tuskainen tie, jonka intensiivisyyteen on vaikea muiden suhtautua. Mutta se tie minun on pakko itse kulkea. Hyväksyä se, mikä hyväksyttäväksi tulee. Elää niinkuin ei huomista olisi. Kunnioittaa lähimmäisiäni, antaa rakkautta, hyvää mieltä ja huomiota niille ketä eniten rakastan. Olla lähellä, läsnä ja olemassa. Ilman rajoja tai ympäristön keinotekoisia kahleita, koska olen jo pääni sisäisellä ahdistuksella kahlittu.

Kuoleman pelosta henkilökohtaisen kauniisti lisää täältä: ” Kun sairastuu vakavasti, tuo kuolema tulee kuitenkin lupaa kysymättä niin lähelle, niin liki, että sekä mieli että ruumis vapisevat pelosta ja kylmästä”. Mutta mitä jos sitä kylmää kestää vuosikymmeniä? Silloin voi sielun vapautus olla myös pelastus.

”Nyt olen vapaa ja mukana tuulen

saan kulkea rajoilla ajattomuuden.

Olen kimallus tähden, olen pilven lento.

Olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa vaan luoksenne saavun

mukana jokaisen nousevan aamun.

Ja jokaisen tummuvan illan myötä

toivotan teille hyvää yötä.”
-Eino Leino-

Lepää rakas äiti rauhassa.... kevättuulen hyväilyssä, lintujen vapauden liidossa, meren vaahtopäisessä pauhussa. Tyttärieni suosikkiartistin sanoin: äiti, olet edelleen elämäni kaunein ja tärkein helmi.