Hiljaisuus

”Kirjoitit sitten blogin...”

”Niin tein...”

”...............”

Missä dialogi, mielipide puolesta tai vastaan, keskustelunavauksen hyödyntäminen? En halua olla oikeassa sanojeni ja mielipiteitteni kanssa, haluan olla onnellinen. Kaipaan vain mielenkiintoista ajatustenvaihtoa vahvojen, itsevarmojen ja älykkäiden ihmisten kanssa, haluan löytää uusia näkökulmia elämään, nähdä elämää myös toisten silmin. Haluan tietää miksi toinen ajattelee kuten tekee, kohdata toisen ihmisen maailmankuvan - en hallita, vaikuttaa, kritisoida enkä lytistää.... Mutta usein saan vastaani vain pelästynyttä hiljaisuutta, faktojen kommentointia, latteuksia ilman mielipiteitä. Ei faktoja voi haastaa tai niistä positiivisesti väitellä pikkutunneille asti, mielipiteistä kyllä! Toisten ajatusten alituinen imppaaminen ja houkuttelu on masentavaa ja puuduttavaa. Muiden passiivisuuteen väsyy. Passiivisuus tappaa aloitekyvyn, hiljentää vähitellen minutkin.

Painostavasta hiljaisuudesta pakenee vapauttavaan hiljaisuuteen. Ehkä joskus opin olemaan itsekin hiljempaa, hakemaan voimaa sisältä päin, en muista, muiden kautta. Alan ymmärtää luonnon kauneutta, sen antamia voimavaroja henkiseen hyvään oloon, hyvän hiljaisuuden taikaa. Maltanko pysähtyä kuuntelemaan vaimeaa tuulen suhinaa, jäkälän rapinaa vaelluskengän alla, katsomaan aamuauringon kauneutta, tuntemaan kirpeän kihelmöinnin kasvoillani? Uskallanko olla itseni kanssa luonnon hiljaisuudessa ihan yksin, hyväksyä pääni ajatukset, kohdata ne rehellisesti, olla sinut henkisten haasteideni kanssa. Uskallanko rauhoittua, ilman että heti pelkään maailman katoavan altani sillä välin? Ystäväni on opettanut katsomaan uuden päivän kauneutta uusin silmin. Tuore pentukoirani on pakottanut minut ulos epätavallisiin aikoihin. Elämäni haasteet ovat pakottaneet katsomaan totuutta rehellisesti silmiin, kyseenalaistamaan valintojeni kantavuutta. On hämmentävää katsoa elämäänsä sen ulkopuolelta, hieman sivusta. Huomata puutteensa ja virheensä, ymmärtää minänsä dominanssi ja ahdistavuus tasaisemman kanssakulkijan silmin. Ymmärtää etten minäkään ole kovin helppo tapaus toisten ihmisten lähialueilla.

Arkea voi elää niin eri tavoin. Voi haastaa omia tapojaan ihan loputtomiin – alkaen päivän rytmistä heräämisaikoineen. Olen aina kuvitellut olevani aamu-uninen, mutta miksi aamuni alkaakin mahdottoman paljon paremmin aina silloin kun herään auringonnousun hiljaisuuteen? Olen kuvitellut olevani onnellisimmillani ihmisjoukon keskellä, mutta huomaankin saavuttavani ihmeellistä sisäistä rauhaa myös ihan kaksin, koiran kanssa, luonnon keskellä. Hiljaisuuden taika perustuu samaan. Ei ole hyväksi dumpata aivoihin koko ajan lisää epäolennaista tavaraa. Uutistulvasta tulee ahdistus, kaistanleveys loppuu ja kaiken ympäröivän hallinnan velvoitteesta tulee möykky rintaan. En halua rauhaani häirittävän jatkuvilla pahoilla uutisilla, mutta en myöskään halua vaivautunutta hiljaisuutta, joka jättää epämääräisen ahdistuksen mieleen. En halua että minulle puhutaan pelkkää arkea pelkästään hiljaisuuden rikkomisen vuoksi, velvoittaen vain minut jatkamaan keskustelua syvemmälle.

Haluan hiljaisuuteni rikkoutuvan hyvillä asioilla, hyvällä kaikkia kunnioittavalla dialogilla mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Lasten elämänilosta, pennun hurmaavasta energiasta, rakkaitteni ja ystävieni läheisyydestä. Kun vahvuuteni kääntyy minua vastaan, osaanko olla edes hiljaa läsnä? Parhainta hiljaisuuden rikkomista mitä tiedän, on omantuoksuisen ihmisen sydämenlyönnit, paljas lämmin iho korvaa vasten. Kun mitään ei puhuta, on vain läheisyys, syvä henkinen yhteys ja pysähtynyt hetki. Siinä hetkessä voisi olla ikuisuuden.

Ottakaa hetkestä kiinni, koska huomisesta ei koskaan tiedä. Valaistuminenkin on mahdollisuus - kurkatkaapa linkin takaa erikoinen selviytymistarina.