Työelämän ränttiä

Männäaamulla kuuntelin päivän alkajaisiksi webinaarin "Hiipuva työteho: presenteismi vs. hiljaiset loparit". Aihe sai miettimään nykytyöyhteisöjen viihtyvyyshaasteita enemmänkin. Otan pari nostoa.

Yksi mielestäni pahimmista ongelmista työpaikoilla on pelolla johtaminen. Olen todistanut tilanteita, joissa ihmiset on säikytetty perinpohjin ja vaiennettu hiljaiseksi. Kokouksissa ei uskalleta sanoa oikeastaan juuri mitään, koska mielipide on kuitenkin väärä ja siitä saa todennäköisesti kärsiä myöhemmin. Vahvin ja vaikutusvaltaisin pitää lähinnä monologia ja muut hymisevät vieressä. Samaan sarjaan menee haastamisen vapaus. Jos työpaikalla ei uskalleta oikeasti haastaa huonoja käytäntöjä, ei se tekemisen taso kyllä koskaan parane. Ja jos asioita uskaltaakin haastaa, huomaa pikkuhiljaa löytyvänsä mappi ö:stä. Tai joutuvansa YT-neuvotteluissa ensimmäisenä pihalle.

Toinen missä aikoinaan törmäsin kiviseinään, on selkeän vision puuttuminen. Kerrankin yritin perustella, selittää, ohjata, vaatia, seisoa päälläni, mutta millään en saanut johtoryhmää ajatukseni taakse selkeän vision tärkeydestä. Siihen, että työntekijät tarvitsevat pureskellun suunnan mihin yhdessä puskea, ja yhteisen päämäärän ja tavoitteen, minkä saavutettuaan tietää vaikka saavansa kupillisen sitä parempaa glögiä onnistumisen merkiksi. Ne ylimmän johdon dinner-keskustelut kun eivät useinkaan päädy suorittavaan portaaseen asti. Se, mikä on itselle selvää, ei useinkaan ole sitä toiselle. No, tässä missiossani feilasin, ja kokemus meni sillä kertaa oppirahoihin.

Kolmanneksi: tyhmiä ideoita ei vaan ole. Toteutumatta jäävätkin ideat saattavat liikauttaa kuitenkin jotain jossain. Ehkä ainakin kirkastaa sitä oikeampaa suuntaa entisestään. Lisäksi luovuus vaatii tilaa ja aikaa. Sekä turvallisen tilan, kunnioitusta ja luottamusta. Vanhana patentti-insinöörinä jo opin, että keksinnöt nousevat arjen tekemisistä - eivät taikalamppua hieromalla vain nerojen päihin. Nerous kun usein vaatii eniten vain sitä sitkeyttä ja paneutumista.

Työhyvinvointiin kannattaa siis panostaa (no news here). Ja jos sitä mittaroidaan, kannattaa oikeasti miettiä tuloksia ja ihmisiä siellä takana. Pelkkä mittaaminen ja palkkien hymistely kun ei vie mitään eteenpäin, vaan on vain sitä näennäistä hyvää. Olen myös sitä mieltä, että parempaa tulee vaatia, koska hiljaisuuskin on kannanotto. Palautteen aito kuuleminen jää niin helposti todella pinnalliseksi ja silloin omat vaikuttamisen mahdollisuudet koetaan minimaalisina.

Viime aikoina olen "kunnostautunut" ränttäämään näistä asioista enemmänkin LinkedInin puolella. Minua nämä (ja moni muukin asia) kiinnostavat kovasti. Sillä mikään ei ole tyhmempää kuin työyhteisön hyödyntämätön potentiaali. Peräänkuulutan myös hyvän johtamisen puolesta. Suurin syy työpaikan vaihdolle on nykyään huono johtaminen. Ja quess what: ne pätevimmät ja osaavimmat lähtevät aina ensimmäisinä! Heille työllistyminen on helpompaa kuin muille ja he äänestävät jaloillaan varmasti, jos kohtelu on huonoa. Eli seuraavan kerran kun johto harkitsee YT-kierrosta kustannusten puolittamiseksi, pysähtykää hetkeksi miettimään miten pärjäätte ilman niitä parhaimpia osaajia. Sillä heidän lähtemisensä on enemmän kuin todennäköistä silloin, kun asiat kusee.