Ujo piimä

Olen herkkä itkeä tihrustamaan asiasta kuin asiasta, tunneihminen kun olen. Aina kun annan itselleni luvan olla aito, eläydyn toisten tunteisiin ja tunnelmiin usein niin vahvasti, että ne koskettavat ihan syvältä. Pidän tätä herkkyyttä lahjana, jonka olemassaolon soisin olevan hyväksytympää. Joskus vaan ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä olla niin tunteellinen, kuin mitä tilanteissa aidoimmillaan olisi. Moni myös häpeää näyttää tunteitaan julkisesti. Jotkut, eteenkin miehet, katsovat leffoja analysoiden kuvan teknisiä puutteita tai eri aikaan kuvatuissa otoissa näkyviä lapsuksia lavasteiden sijoitteluissa. Patoavat tunteensa ja tarinaan eläytymisensä taustalle, kommentoivat asioita mielummin ääneen koko ajan, etteivät vaan ajautuisi herkistymään liikaa. Toiset sinnittelevät naamarinsa kanssa vaikka minkälaisissa tilanteissa, analysoivat käyttäytymistään aina ensin aivoillaan, ennen spontaania reaktioita asioihin. Mutta missä tästä on aitous, rentous ja purskahteleva pulppuaminen, itsensä likoon laittaminen tai stressitön elämä? Mitä on tämä varautunut kireys ja olemisen pelko, ahdistunut pakko käyttäytyä hillitysti, soveliaasti ja niinkuin kaikki muutkin? Halu olla herättämättä liikaa huomiota, olla erottumatta massasta?

Huomaan että toinen tyttäristäni on kanssani samaa maata – hänet saa kyyneliin jo pelkät empatiat Idols-häviäjää kohtaan. Ja minä ihailen suunnattomasti tällaista tunneaitoutta, uskallusta olla oma itsensä, tuntea asiat aidosti. Kunpa se vain hänelläkin säilyisi vahvana, esillä ja näkyvillä! Olin tällä viikolla katsomassa esikoiseni koulun kevätjuhlaa. Kerrassaan ihania, koskettavia, suloisia ja rakastettavia pikkuihmisten esityksiä ilta täynnä. Mutta yksi asia pisti kyllä esiintyjissä silmään. Niin valtavan hyviä kuin he kaikki olivatkin, oli ujous ja esiintymisarkuus ihan silmiinpistävää mitä vanhempia esiintyjät olivat. Mihin lapsilta katoaa vuosien saatossa se rentous ja rohkeus olla oma itsensä? Mikä meille suomalaisille siinä esiintymisessä on niin pelottavaa? Kaikki näistäkin oppilaista suoriutuivat esityksistään teknisesti aivan loistavasti, mutta väkisinkin tuli mieleen halu ravistella hartioista jäykkyys pois, rentouttaa ja rohkaista heidät katsomaan yleisöön päin, heilutella raajojaan hetken että se ramppikuumekipsi olisi murentunut edes vähän. Esiintymiskyky ja tekemisen aitous ovat ihan oleellisen tärkeitä taitoja aikuisenakin – olisiko meidän koulujen opetussuunnitelmiimme siis lisättävä draama- ja esiintymiskoulutusta ihan ratkaisevasti? Saada muiden edessä asiansa esittäminen ja ”mokaaminenkin” niin luonnolliseksi osaksi arkea, ettei sitä tarvitsisi enää niin hurjasti jännittää?

Psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila on kirjoittanut oheisen kirjan ujouden ja yksinäisyyden suhteesta toisiinsa: ”Ujous liittyy Mattilan mukaan tiiviisti yksinäisyyden ongelmaan, jota Mattila pitää monien mielenterveydenhäiriöiden, kuten vakavan masentuneisuuden, syynä.” Kuinka paljon siis masentuneisuutta, koulukiusaamista, syrjäytymistä, ulkopuolisuuden tunteita ja mielenterveydenkin ongelmia olisi ehkäistävissä pelkästään esiintymisen ja esillä olon totuttelun lisäämisellä ihan jokaisella koulutunnilla, missä aineessa tahansa? Että rohkaistaisiin lapsia olemaan enemmän omanlaisiaan, tekemään hassuja virheitä, pöljäilemään, mokaamaan...vaikka tekemällä niitä itse liikoja nolostumatta ensin! Olemalla rennompia esimerkkejä siitä, ettei hassut jutut haittaa eikä tapa. Höllätä vähän tästä suorittamisesta ja samanlaisuuden paineesta, olemalla itsekin välillä ihan nurinkurin. Hattua nostan tyttöjeni päiväkodille monestakin asiasta, mutta eteenkin harrastamastaan nurinkurinpäivästä puolivuosittain. Kuinka riemastuttavaa lapsista onkaan mennä hoitopaikkaan yöpuku päällä, syödä iltapalaa aamulla tuolin päältä, rikkoa totuttuja rutiineja ihan niin paljon kuin vain mielikuvitus antaa sijaa. Ne ovat hulvattoman hauskoja päiviä ja lapset ovat aina tulleet ihan naamat näkkärillä päivien jälkeen kotiin. Pöljäily ei haittaa – sitä pitäisi vain osata aktiivisemmin jatkaa ihan aikuisikään saakka!

Hullutellaan hieman helteellä, jookos!

Kommentit

  1. Hyviä huomiota, kuten usein kirjoituksissasi. Mutta on huomioitava, että ujous on myös luonteenpiirre kuten ulospäinsuuntautuneisuus. Meitä on vain niin moneen junaas, kuten sanonta sanoo :-)

    Aiheesta pohdiskelua esim täällä:
    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/pitaako_ujoudesta_parantua_48517.html#media=48529

    Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  2. Tjaa...Haluaisinpa ensin termin "ujous" määriteltäväksi ennen kuin se tuomitaan kaiken pahan alkusyyksi. Jos ujous on ns hitaasti lämpiävän temperamentin yksi ominaispiirre, niin se ei todellakaan ole ongelma. Itse näen ongelmaksi sen, ettei ujoutta tunnisteta ja hyväksytä sellaisenaan, jolloin sitä voi alkaa hävetä. Sitten on ongelmakimppu valmis. Vahinkoa saa aikaan se, joka pakottaa sivustaseuraavan lapsen väkisin osallistujaksi. Hän kyllä tarpeeksi lämmettyään lähtee itse mukaan niihin rientoihin jotka näkee tarpeelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan...kaikki eivät todellakaan voi, eikä tarvitsekaan olla, extroverttejä. Myös introverttiys voi olla lahja ja sitä pitää kunnioittaa sellaisenaan.

      Poista
  3. Olen anonyymin kanssa ihan samaa mieltä. Mutta esimerkiksi ko. juhlassa esiintyneet lapset olivat siellä esiintymässä omasta halustaan, vapaaehtoisesti, koska olivat taitavia soittamaan ja laulamaan. Näillä lapsilla arkuus esiintyä kuitenkin heitä itseäänkin selvästi hieman haittasi, koska he eivät saaneet luovuuttaan kukkimaan lahjojaan vastaavalla tavalla, rentoutta esitykseen. Toki kaikkien ei tarvi esiintyä, eikä haluta olla esillä. Mutta jotenkin näiden ekstroverttien tarpeisiin (harjoitella esillä oloa) ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi vastata - vaan Suomessa edetäänkin ehkä mielummin introverttien tahdissa... Onko sekään sitten ihan hyväksi?

    VastaaPoista
  4. En sanoisi ihan noinkaan, että "introverttien tahdissa". Pikemminkin peruskouluissa ei taida olla vain sellaista vapaaehtoisen esiintymisen kulttuuria. Tarkoitan sillä, että pitkin lukuvuotta olisi mahdollista esiintyä. Meillä oli 70-luvulla mahdollista esiintyä äidinkielen tunnilla, muistaakseni 3. luokalla. Meitä oli esim. muutama tyttö luokalta ja teimme itse ohjelmaa ko tunnille: laulua, sketsejä jne. Minä myös, joka olen intro ja ujo, olin mukana ja nautin siitä, kun sain tehdä kavereiden kanssa "vapaata" esiintymistä. Mutta ne laulukokeet ja esitelmät luokan edessä olivat painajaista ja joka ikinen kerta alisuoriuduin niissä.
    Eli yritän sanoa, että jos koulun lukujärjestyksessä voisi ottaa huomioon "vapaata esiintymistä" se voisi tarjota erään tavan harjoitella. Mutta nykyään koulun aika/resurssit lienevät aika tiukoilla...

    VastaaPoista
  5. Oikeasti jo ärsyttää tämä ujojen mollaus! Seuraavassa lauseessa todetaan, että saa olla sellainen kuin on ja se on hyvä. Mutta ujo ei saisi olla? Tunnut arvostavan vain niitä ominaisuuksia joita sinulla itselläsi on. Ehkäpä joskus ymmärrät, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita eivätkä vain ne sinun mielestäsi kivasti käyttäytyvät. Kaikki eivät kaipaa huomiota, kaikki eivät halua esiintyä eivätkä kaikki halua näyttää tunteitaan julkisesti. Ja se on ihan ok.

    VastaaPoista
  6. Mielestäni en tekstissäni mollaa ujoja. Mutta monia ujoja oma oleminen kuitenkin kiusaannuttaa ujoa itseään, ei niinkään ympäristöään. Silloin suvaitsevampi ilmapiiri moninaisuutta kohtaan, myös sallivampi asenne "julkista mokaamista" kohtaan, mielestäni juurikin auttaisi olemaan omanlainen. Ujo tai rohkea.

    Itse pidän juuri erilaisista ihmisistä. Ihan kaikenlaisista. Mutta joskus ahdistaa nähdä kun toista itseään ahdistaa. Silloin tekisi mieleni mennä sanomaan, ettei se pieni kontrollin löysääminen oikeasti haittaa. Siihenkään ei kuole. Mielestäni meillä toistetaan ihan liikaa sitä perinteistä "mitäköhän ne muutkin tästä ajattelevat" -mantraa. Mitä väliä?

    Eli kirjoitus mielestäni ennemminkin kritisoi sitä paniikkia olla oma itsensä, kuin ujoutta - harhaanjohtavasta otsikosta huolimatta.

    Kiitos kommentista!

    VastaaPoista
  7. Tähän tunteiden julkisesti näyttämiseen vielä yksi ajatus: jos ihminen tuntee jotain, niin juuri se tunnehan on sitä aidointa itseään. Se ettei näytä tunteitaan julkisesti, on yhteiskunnan, ympäröivän maailman ja muiden ihmisten asettama rajoite, ihmiselle pakotettu kuori. Se ei ole ns omaa tai sisäsyntyistä. Eli mielestäni silloin ihminen ei pysty olemaan aidoimmillaan juuri se omanlaisensa, jollei ympäristön vaikutuksesta pysty olemaan sitä mitä on. Silloin rajoite tulee ulkoa, ei ihmisestä itsestään. Ja se ei mielestäni kovin pitälle vietynä ole hyvä asia. Se patoaa ihmisen sisälle asioita, estää olemasta vapaa.

    VastaaPoista
  8. Löysin vasta blogisi. Hieno teksti johon kyllä itse ujona samaistuin. Niin voisiko olla juuri sitä että annetaan mahdollisuus esiintyä ja rohkaistaan eikä koulujen laulutuntien lailla pakoteta esiintymään luokan edessä. Annetaan olla vähemmän parrasvaloissa niiden jotka haluavat mutta luodaan ilmapiiri jossa kynnys tulla esiin ei olisi niin korkea. Oma tyttäreni ei ole ujo, hän uskaltaa hölmöillä eikä varmasti edes ajattele että nolaa itsensä.

    Miia

    VastaaPoista
  9. Ymmärtääkseni on kaksi toisiaan lähellä olevaa asiaa, mitkä näkyvät helposti samana nimittäin ujous, ja häpeä. Poimin tekstistäsi lauseen 'Mihin lapsilta katoaa vuosien saatossa se rentous ja rohkeus olla oma itsensä?'. Onkohan näin, että eri tavoin opittu häpeä on se perimmäinen lapsen ulkopuolelta tuleva syy, mikä alkaa rajoittaa vapautta ilmaista itseään, tai vaikkapa tunteitaan ? Jos lapsen lähipiiri kotona ja koulussa ei tunnista ujoutta eikä osaa kannustaa lasta sopivalla tavalla, ujous voi kääntyä esiintymistilanteissa negatiiviseksi, varsinkin jos viestitään epäonnistumista. Toisaalta, lapsen tai nuoren elämässä voi olla muita tekijöitä kuten perheen alkoholismia, tai voi vaikkapa olla yksinhuoltajan kasvatti, mistä lapselle tai nuorelle tulee sisäinen häpeähaava, mikä varjostaa häntä kokonaisena myös esimerkiksi esiintymistilanteissa.

    Onneksi, jos häpeän aikuisempana tunnistaa, on mahdollista tunnistaa, kohdata ja parantaa häpeähaavat, ja näin eheytyen.

    Ujoutta ei taas tarvitse parantaa. On mahdollista toimia täysipainoisesti ujona, oman itsenään !

    Mies -46

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Suositut tekstit