Mielen myrkky

Vanhassa vesilasiteoriassa on kyllä vinha perä. Sillä on väliä, näetkö puolillaan olevan vesilasisi puoliksi täytenä vai tyhjänä. Se, miten näemme ympärillämme tapahtuvat asiat, on ihan meistä ja suhtautumisestamme kiinni. Itsestä riippumattomia asioita kun on usein melkein mahdotonta muuttaa. Ainoa asia johon voimme itse vaikuttaa, on oma asenteemme. Se, kuinka päätämme asioihin suhtautua, mihin huomiomme kiinnittyy ja mitä haluamme huomata ensin.

Minä tarvin hyvien asioiden aktiivisia huomaajia lähelleni. Niitä kultareunan näkijöitä, joille kaikki on mahdollista kunnen toisin todistetaan. Näin vanhemmiten on entistä hankalampi sietää ihmisiä, jotka huomaavat kaikesta olevasta etupäässä aina vain sen kurjan, mahdottoman, pimeässä luuraavan mörön. Ihmisiä, joiden ensireaktio asioihin on aina ”ei”, ja jotka uuden idean äärellä miettivät aina ensin kymmentä eri syytä miksei asia voisi onnistua, spontaanin innostumisen sijaan. Valitetaan ja huomataan aina se musta ensin. Tekisin ja menisin, mutta kun. Ei voi, ei sovi, ei noin! Liikenteessäkin aina joku törttöilee, tuotakaan ei olla laitettu tuonne, eikö tätäkään osata tehdä oikein. Pässit, onnettomat, saatanan tunarit. Kaikki pitäisi itse tehdä. Avutonta, kurjaa, ammattitaidotonta!

Ystäväni teki blogissaan erinomaisen huomion: vaikka negatiivisten sanomisten tarkoitus olisi sanojallaan hyvä ja omasta mielestään realistisen rakentava ja ympäristöään vain faktuaalisesti kommentoiva, se jatkuessaan myrkyttää kuitenkin kanssakulkijoiden mielen. Pakottaa muut huomaamaan ja ajattelemaan sitä samaa kurjaa. Kommentoimaan, ihmettelemään ja ahdistumaan samasta. Usein toistuessaan se kaataa miinussaavistaan lokaa muiden päälle ja hyvän muutosvoimat jäävät käyttämättä. Positiivinen ajattelu sen sijaan kiinnittää huomion ratkaisujen etsimiseen ja yhteiseen löytämiseen, negatiivinen velloo menneessä.

Onko siis päivän päätteeksi miinussaavisi aina täynnä, ja ne plussat jäävätkin huomaamattasi poimimatta? Millaisen ilma-alan sinä luot ympärillesi? Energisoitko lähipiirisi, vai painatko olemuksellasi muidenkin hartiat lyttyyn? Sinua ympäröivän ilman saastuminen on omalla vastuullasi.

Entä kuinka näet elämäsi kaikenkaikkiaan? Sarjana epäonnistumisia ja vääriä valintoja? Vaiko tienä, jossa asiat tapahtuvat syystä? Uskon aktiiviseen determinismiin – jos asetut hereilläololle alttiiksi, uudet asiat ja ihmiset vain pysähtyvät eteesi avatakseen silmäsi jollekin uudelle ja tervehdyttävälle, huomaamaan paikallaan junnaavan ajattelusi rajoittuneisuuden. Voimme valita silmälasit, joiden läpi maailmaa katsomme. Meidän pitää välillä vain herkistyä huomaamaan silmiemme eteen tupsahtavat asiat tarpeeksi ennakkoluulottomasti. Kuinka umpikujan ratkaisut ovatkin ihan edessämme. Kyse on vain siitä, uskallammeko huomata ne. Katsommeko eteenpäin, varpaankärkiin vai jopa haikaillen vain taaksepäin. Ja mitä silloin näemme?