Töissä kuilun takana

Aina välillä sitä havahtuu huomaamaan kuinka erilaista elämää elää kuin jotkut muut. Ammatinvalintakin vaikuttaa paljon – istuuko sitä kolmasosan vuorokaudestaan läppärin ääressä, urheileeko työkseen vai käykö lypsämässä lehmiä aamuviideltä. Työn mielekkyys tai mielettömyys voi löytyä tänäpäivänä yllättävistäkin paikoista. Suurin hämmennys taitaa kuitenkin tulla vanhempien sukupolvien silmin. Kuinka erilaiselta nykypäivän elämä mummoista ja papoista mahtaakaan tuntua! Olen saanut useampaan otteeseen selittää työnkuvaani siinä todennäköisesti onnistumatta, niin erilaisessa ympäristössä joudun selviytymään kuin mitä isovanhempani aikoinaan.

Sanon aina että työni voisi jakaa kolmeen osaan: sähköposteihin, palavereihin ja ajatteluun. Ja ne kaikki kolme osaa vievät usein vähintään sen 3-6 tuntia päivässä jokainen. Kiireisimpinä aikoina on tulevien sähköpostien määrä ollut yli sadassa päivittäin. Kaikki viestit pitää silti aina vähintään silmäillä läpi, osaan vastata, moniin reagoida jotenkin. Palavereja saattaa olla kolmekin joskus päällekkäin, jolloin vaaditaan vain rankkaa priorisointia – joskus jätetään myös lounaat ja kahvitauot väliin tärkeämmän edessä. Kaikissa palavereissa on itsestäänselvyytenä yhteinen neuvottelupuhelinnumero ja kaikille näkyvä ”sähköinen työpöytä”. Teen myös työni aina englanniksi; puhun, ajattelen, luen ja kirjoitan vieraalla kielellä lähes kaiken työaikana tarvittavan kommunikaation. Minulle on arkipäivää olla yhteydessä erimaalaisiin ihmisiin maailmalla, joka päivä. Minulla on esimerkiksi hyvä ystävä Etelä-Koreassa, jonka aina tiedän vastaavan viesteihini mielellään, Singaporesta muistan Thomasin puhelinnumeron ulkoa, Euroopasta olen saanut lähes sydänystäviä, ja lähes jokaisessa järjestämässäni palaverissa on aina joku ulkomaalainenkin mukana. Aikavyöhykkeitä joutuu siis miettimään aina ja Atlantinkin yli jutellaan usein iltamyöhällä. Joudun myös opettelemaan useiden tietokoneohjelmien käyttöä oman toimen ohessa - työvälineitä pitää osata käyttää ja ne täytyy omaksua nopeasti. Muuttuvuus tietojärjestelmissä ja organisaatiorakenteissa on arkea ja siitä ei nurista. Kontaktit ja yhteistyökumppanit vaihtuvat tuon tuosta, ja on omalla vastuulla hahmottaa sidosryhmät ja rakentaa uudet kumppanuudet niiden vaihtuessa. Työaika on myös joustavaa, eikä tulisi mieleenikään vaatia 8-16 toimistoaikaa. Minä joustan ja työnantaja joustaa, jolloin kaikki hyötyy. Matkustus on onneksi ollut vähenemään päin, mutta edelleen käyn vaikka Espoossa välillä melkein viikottain. Muutama vuosi takaperin ei ollut ollenkaan eriskummallista lentää kauas tärkeän palaverin takia ja järjestää muuta asiaa sen ympärille samalla kertaa. Kasvokkain hoidetut asiat kun aina saavat tuulta alleen paljon tehokkaammin, ja yhteydenpito on näin jatkossakin paljon mutkattomampaa. Yksinkin lähteminen ja pärjääminen maailmalla on itsestäänselvyys. Sosiaaliset taidot ovat elinehto, eikä sukupuolella tai titteleillä ole väliä. Kiireessä pitää tehdä huolellista työtä, mutta epäolennaisuudet pitää osata karsia, eikä saa jäädä junnaamaan lillukanvarsiin. Nopeutta vaaditaan tekemiseen sekä päätöksentekoon. Jatkuviin YT-neuvotteluihin, stressiin ja epävarmuuden sietämiseen on vain totuttava.

Joskus mietin että mitenköhän sitä osaisi muunlaista työtä koskaan tehdäkään? Yrityskulttuuri muokkaa ihmistä. Paineet, organisointikyky ja monen asian päällekkäinen johtaminen on haastavaa, mutta antaa paljon. Haasteita oppii myös janoamaan ja niiden menestyksekkäästä hoitamisesta saa hurjasti adrenaliinia ja hyvää oloa. Voin vain kuvitella kuinka tyhjän päälle sitä voisi tuntea joutuvansa eläkkeellä, kunnei olekaan enää työyhteisölle muka korvaamaton.

Kuiluun uskon, mutta en välttämättä pelkästään sukupolvien väliseen. Nykynuorisoa katsoessaan sitä ihailee heidän ylivertaista nopeuttaan ja sopeutumiskykyään heille arkipäiväisiin asioihin, joita vanhempi porukka opettelee hiki otsalla. Rakenteellisiakin kuiluja on, joita eriarvoisuus yhteiskunnassa vahvistaa lisää. Jos elää kovin erilaisessa tilanteessa ja ympäristössä kuin toinen, on jonkinasteinen kuilu oletettavissa jo ihan ympäristön puitteissa. Mutta asenteelliset kuilut erottavat jopa enemmän kuin kulttuuri, ikärakenne tai ympäristö. Työkiertoakin toivoisin tehtävän myös oman alan ulkopuolelle. Kuinka valaisevaa olisikaan kokea erilaisia ammatteja muutaman viikon tai kuukauden ajan. Siinä voisi olla opittavaa molemmilla puolilla, paljon.

Oheisessa linkissä Nick Vujicicin koskettava tarina siitä, kuinka ennakkoluulot voidaan ohittaa, kuilut osoittaa olemattomiksi ja rajat rikottaviksi. Tätä sinniasennetta kun saisi itsellekin jokaiseen päivään!

Ja sitten näitä tietoyhteiskunnan haittapuolia riemastuttavasti uusimmassa Imagessa. Myönnän – olen osasyyllinen nykykehitykseen!