Pyhän paine

Mediassa hehkutetaan pitkiä pyhiä, markkinoidaan lomakohteita ja perinteisempiä pyhärituaaleja, onnellisia perhemalleja. Mitä pidempi loma, sitä ihanampaa! Iittala-Marimekko-Arabia-idylliin katetaan kolmen ruokalajin kattaus aperitiiveineen ja jälkiruokaviineineen suvulle tai ystäväporukalle, ja elämä on taas mallillaan. Ilmatkin niin täydelliset mökkeilyyn, veneen vesille laskuun, mopon virityksiin, pihan puunaukseen, grillikauden avauksiin, talviturkkien heitoille, savusaunoille, shampanjamatineoille ja trampan pystytyksille, syksyllä taas rapujuhlille ja ties mille venetsialaisille. Ja tätä idylliä on sitten ihana hehkuttaa ympäristöönsä täysin rinnoin, arjen sankarina, kaiken hyvän ansainneena.

Vaan kaikille ei ne pyhät ole odotettu ilo, vaan ahdistus ja välttämätön paha, pitkin hampain siedettävä pakko, joissa sekunnit muuttuu minuuteiksi, minuutit tunneiksi, aika vääristyy. Moni pystyy pitämään elämä-nimisen pakettinsa kasassa vain siinä harmaassa arjessa, jolloin työt, kauppareissut, harrastukset, lasten viemiset ja tuomiset, aikataulut ja tehtävät on valmiiksi mietittyinä ja aikataulutettuina. Saa kaatua illan päätteeksi väsyneenä sänkyyn päivän askareista, tyytyväisenä päivänsä suorituksiin. Ei tarvi keskustella, neuvotella, hoitaa ihmissuhteita, eikä miettiä liikaa – voi vain suorittaa elämää, saada päivän vähemmäksi mittarista. 

Sitten tulee pakotettuina pahoina ne ”odotetut” pitkää pidemmät pyhäpäivät yhdistettyinä viikonloppuun, ja elämä monissa perheissä alkaa ahdistaa. Kaupat on kiinni, harrastukset lomatauoilla, työpaikan ovet lukossa, ja jopa se nykyajan viimeinenkin oljenkorsi normaaliin kaiken koossa pitävään yhteisöllisyyteen, sosiaalinen media, hiljenee mökkipusikkoon. Päivät eivät mahdu enää ennalta kirjoitettuihin plareihin, vaan näytelmä pitääkin kirjoittaa ihan itse, ja elää ihan itse. Ei ole ennalta määrättyjä vuorosanoja, vaan pitäisi viihtyä ja viihdyttää ihan omin sanoin. Virkavalta saa ajaa pillikeikkaa perheväkivallan seurauksia ratkoen, kuningas A sanelee missä tahdissa puoliso ja lapset marssii, tai masennus valtaa yksinäisen mielen, kun kaikki muut tuntuvat olevan jossain muualla juhlimassa omien läheistensä kesken - läheisten, joita itselle ei ehkä liioin ole juhlimiseen asti siunaantunut. Tai sitten tulee vain ontto tyhjyys, kun huomaa ettei saapuneessa hiljaisuudessa osaakaan olla – kun tuntuu että asuu tutulta näyttävän vieraan kanssa, eikä ole mitään syvällisempää sanottavaa tai rutiinit ylittävää yhdessä tehtävää.

Lehdissä oli taas pääsiäisen pyhien jälkeenkin surullista luettavaa. Lööpit puhuivat karua pyhien ihanuutta: pääsiäisviikolla hukkui neljä lasta, pääsiäispyhinä tehtailtiin murtoja, mies korkkasi pahoinpitelyn päätteeksi vessanpesuaineen, mies tökkäsi öykkäröinyttä vierastaan pistimellä pakaraan, ... What?? Ihmisillä alkaa sylttäämään kun kaikki tämä yletön tekemättömyys, ryhdittömyys, odotusarvoinen pakkojuhlinta ja perussuomalainen alkoholikulttuuri tulee kuvioihin mukaan. Ja kaiken kukkuraksi kärsijöinä ovat usein juuri ne lapset, kun arjen turvallisuus on kateissa ja oudot, epävarmat ja omituisesti käyttäytyvät höyryiset aikuiset pyörivät ympärillä muka huolehtimassa jälkikasvustaan. Katsokaapa huviksenne Tilastokeskuksen ylläpitämää rikostilastoa (poliisin tietoon tulleista rikoksista)... voitte yllättyä kuinka lähialueillanne koko ajan tapahtuu kaikenlaista kurjaa, ja kaiken tämän lisäksi paljon eteenkin lapsiin kohdistuvia rikoksia jää myös paljastumatta.

Olisiko onnellisuuden mittariksi hyvä pyhien sieto? Kun oikeasti odottaa ilolla arjen katkaisevaa hengähdystaukoa, yhdessäoloa tai vaikka yhteistä matkaa läheistensä kanssa? Tai kun on hyvä vain olla kotona ja touhuta kodin asioita, yhdessä ja erikseen, rakentaa yhteistä pesää. Kun koti tuntuu edelleen Kodilta ja kun siellä saa levätä sekä ruumis että mieli. Onko silloin tarpeeksi hyvä olla?

Varmistetaan vapaapäiviin vähintään kaikille lapsille hyvä olo, ettei kenenkään pikkuihmisen tarvitsisi elää ainakaan Lasista Lapsuutta. Silloin ei elä omaa elämäänsä hukkaan, vaan lahjoittaa hyvän olon edes eteenpäin, jollei sitä itselleen löydä. Ja kaikille niille, joilla jo hyvin menee, löytyy kyllä mahdollisuuksia auttaa muita, kansalaisvelvollisuuden nimissä. Nostamaan muutkin hyvien pyhien viettäjiksi, saamaan pyhistä voimaa arkeen, eikä toisinpäin.

Hyvää Vappua, ihmiset! Katsokaa lähellä kulkevaa, onko hän kenties onnellinen.