Hyväksi vai pahaksi?
Olen viimeaikoina miettinyt paljon hyväksikäyttöä, mitä se on. Jotenkin ajattelen, että esimerkiksi rakkaussuhteessa sellaista harvemmin esiintyy. Toisellehan haluaa vilpittömästi tehdä hyvää, aivan ilman vastetta ja palkkio-odotusta, eikö niin? Rakkaalleen tuo vaikka kuun taivaalta, eikä se koskaan tunnu hyväksikäytöltä tai että itseä riistettäisiin millään tavoin. Riittää, että näkee toisen ilon ja onnen. Ja riittää, että tekeminen on oma-aloitteista ja täysin vapaaehtoista. Vaatimalla kun harvemmin saa vastikkeetonta hyvää. Ostetut palvelut kun ovat aivan jotain muuta.
Vastikkeeton hyvän tekeminen on tavattoman palkitsevaa elämän muillakin alueilla. Hyväntekeväisyystyö, vapaaehtoistyö, spontaani auttaminen. Sellaisesta tulee aina väistämättä hyvä olla, lämmin sisälle. Olen nyt jonkin aikaa ollut siellä MLL:n lasten ja nuorten puhelimessa päivystäjänä. Vaikka päivystykseen kuluu aikaa ja vaivaa, ja nuorten kipuilua on välillä raskastakin kuunnella, on sieltä palatessa aina ihan tosi hyvä olo. Olen ollut hyödyksi jollekin, ehkä auttanut jossain. Palkallisena päivystäminen tuntuisikin jo työltä - ja ehkä se ei olisi sitten enää niin palkitsevaakaan? Käyn myös säännöllisesti luovuttamassa verta. Aina voin ainakin ajatella, että verelläni pelastetaan jonkun henki. Tai ehkä sillä ainakin nopeutetaan paranemista. Jotain hyvää se aikaansaa kuitenkin. Lapsilleenkin tekee päivittäin kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, eikä ikinä tulisi mieleenkään olla niitä auttamatta kaikessa missä vain voi.
Mutta voiko hyvän tekemistä vaatia? Voiko esimerkiksi parisuhteessa olla ääneen sanomattomia suoritteita, joita toinen saa olettaa tehtäväksi? Voiko toista velvoittaa toimimaan juuri tietyllä tavalla, omien tarpeiden ja toiveiden mukaisesti? Kuka sellaisen valtuutuksen antaa ja missä vaiheessa suhdetta? On itsestään selvää, että osallistutaan, autetaan ja toiselle tehdään hyvää. Mutta voiko tekoja kuitenkaan vaatia? Minusta paras ihmissuhde pitäisi olla niin selkeä ja puhtaan helppo, että siinä tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Ei tarvi arvailla, eikä ihmetellä. Ja että yhdessä touhutaan niin, että lopputuloksena on vain tajuttoman hyvä olo. Molemmat tekee asioita ilman aineellisen tai aineettoman budjetteja. Ollaan ja vain nautitaan siinä ollessa.
Jonkinlaista hyväntekemistä voi vaatia mielestäni yhteisöissä, joissa ollaan vastikkeellisesti paikalla. Palkkaa vastaan pitää osallistua ja kantaa korsi kekoon. Urheiluseuroissa saadaan maksualennuksia juuri osallistamalla vanhemmat. Taloyhtiöissä säästetään kiinteistöhuollon maksuista, kun jokainen hiekottaa sen oman pihatienpätkänsä. Verkostoissa toimiessa tulee ehkä sitä aineetonta hyvää, joka kannattelee jatkamaan.
On aika karua vaatia tai vaikka vain hiljaisesti olettaa, jos lopputuloksena on sitten vain hyväksikäytetty olo, kun ne äänettömät toiveet eivät toteudukaan. Onkohan ihmisillä yleensä ajatustenlukemisen taito? Minulla sitä ei ainakaan ole. Ja välillä kyllä koen, että saan sen karvaasti kasvoilleni. Mutta tietäkää - en ole ajatustenlukija! Vaan ihan tavan tallaaja, joka yrittää selviytyä elämästään kunnialla ja kunnioitettavasti, myös muita kunnioittaen, auttaen ja arvostaen. Olen huomannut että itseasiassa ne tavalliset, usein jopa ilmaiset asiat ovat kuitenkin niitä parhaita. Onneen ei tarvita paljoa, mutta puhetta ja inhimillisyyttä kyllä.
Puhukaa ihmiset toisillenne.
Sitä selkeää ja puhtaan helppoa odotellessa.
Vastikkeeton hyvän tekeminen on tavattoman palkitsevaa elämän muillakin alueilla. Hyväntekeväisyystyö, vapaaehtoistyö, spontaani auttaminen. Sellaisesta tulee aina väistämättä hyvä olla, lämmin sisälle. Olen nyt jonkin aikaa ollut siellä MLL:n lasten ja nuorten puhelimessa päivystäjänä. Vaikka päivystykseen kuluu aikaa ja vaivaa, ja nuorten kipuilua on välillä raskastakin kuunnella, on sieltä palatessa aina ihan tosi hyvä olo. Olen ollut hyödyksi jollekin, ehkä auttanut jossain. Palkallisena päivystäminen tuntuisikin jo työltä - ja ehkä se ei olisi sitten enää niin palkitsevaakaan? Käyn myös säännöllisesti luovuttamassa verta. Aina voin ainakin ajatella, että verelläni pelastetaan jonkun henki. Tai ehkä sillä ainakin nopeutetaan paranemista. Jotain hyvää se aikaansaa kuitenkin. Lapsilleenkin tekee päivittäin kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista, eikä ikinä tulisi mieleenkään olla niitä auttamatta kaikessa missä vain voi.
Mutta voiko hyvän tekemistä vaatia? Voiko esimerkiksi parisuhteessa olla ääneen sanomattomia suoritteita, joita toinen saa olettaa tehtäväksi? Voiko toista velvoittaa toimimaan juuri tietyllä tavalla, omien tarpeiden ja toiveiden mukaisesti? Kuka sellaisen valtuutuksen antaa ja missä vaiheessa suhdetta? On itsestään selvää, että osallistutaan, autetaan ja toiselle tehdään hyvää. Mutta voiko tekoja kuitenkaan vaatia? Minusta paras ihmissuhde pitäisi olla niin selkeä ja puhtaan helppo, että siinä tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Ei tarvi arvailla, eikä ihmetellä. Ja että yhdessä touhutaan niin, että lopputuloksena on vain tajuttoman hyvä olo. Molemmat tekee asioita ilman aineellisen tai aineettoman budjetteja. Ollaan ja vain nautitaan siinä ollessa.
Jonkinlaista hyväntekemistä voi vaatia mielestäni yhteisöissä, joissa ollaan vastikkeellisesti paikalla. Palkkaa vastaan pitää osallistua ja kantaa korsi kekoon. Urheiluseuroissa saadaan maksualennuksia juuri osallistamalla vanhemmat. Taloyhtiöissä säästetään kiinteistöhuollon maksuista, kun jokainen hiekottaa sen oman pihatienpätkänsä. Verkostoissa toimiessa tulee ehkä sitä aineetonta hyvää, joka kannattelee jatkamaan.
On aika karua vaatia tai vaikka vain hiljaisesti olettaa, jos lopputuloksena on sitten vain hyväksikäytetty olo, kun ne äänettömät toiveet eivät toteudukaan. Onkohan ihmisillä yleensä ajatustenlukemisen taito? Minulla sitä ei ainakaan ole. Ja välillä kyllä koen, että saan sen karvaasti kasvoilleni. Mutta tietäkää - en ole ajatustenlukija! Vaan ihan tavan tallaaja, joka yrittää selviytyä elämästään kunnialla ja kunnioitettavasti, myös muita kunnioittaen, auttaen ja arvostaen. Olen huomannut että itseasiassa ne tavalliset, usein jopa ilmaiset asiat ovat kuitenkin niitä parhaita. Onneen ei tarvita paljoa, mutta puhetta ja inhimillisyyttä kyllä.
Puhukaa ihmiset toisillenne.
Sitä selkeää ja puhtaan helppoa odotellessa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!