Villaan kiedottu

Tiedättekö sellaisen tunteen sydämen ympärillä, aivan kuin se olisi kiedottu villaan? Tunteen, joka lämmittää sisältäpäin, aivan kuin pysähtyneessä ajassa. Tunne siitä, että on hetkellisesti taas oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja paikassa missä sydän oikeasti lepää, eikä ole tarvetta vilkuilla sivulle?

Se on onnellisuuden alkulähde, se olo. Villasydänhetkiä kuuntelemalla saa pikkuhiljaa selville elämän oikean suunnan. Ne ovat kuin viestejä taivaasta, niiltä lähimmiltä, maallisesti menetetyiltä. Hengen herätyksiä, jotka auttavat huomaamaan hyvän, ja mistä palasista se koostuu. Pitämään siitä hymyjä tuovasta suunnasta kiinni, menemään lähemmäksi.

Minun sydämeni on ollut viimeaikoina lämmin. Ja se hehku tulee yllättävistä lähteistä. Ei sieltä, minkä voisi kuvitella todennäköisimmäksi. Vaan yllättävistä suunnista. Inhimillisyydestä, huomioimisesta, herkkyydestä. Haavoittuvuudesta ja auki olemisesta. Ja varmuudesta siitä, minkä kokee tärkeäksi. Oikean suunnan oikeutuksesta. On tavattoman koskettavaa huomata samaa aallonpituutta ihan uusista suunnista. Sellaista hengenheimolaisuutta, jota ei tiennyt olevankaan. Sanatonta ymmärrystä. Siinä on jotain maagista. Katseessa, kun tietää toisen tietävän. Ja on suunnattoman ihanaa löytää ihmisiä, jotka hurmaavat viisaudellaan. Ovat vahvoja myös olemalla hiljaa. Löytävät ystävistäni sielunkumppanin - ja kuinka sen yhteyden näkee. Kilometrin päähän.

Ja se huumori! Mikään ei yhdistä niinkuin samanlainen tilannetaju. Pilke ja naururyppy samaan suuntaan. Kuinka loistavaa on vanheta ja huomata, ettei elämä ollutkaan niin vakavaa mitä sen joskus ajatteli olevan. Nauttia hetkistä olemalla hetkissä kiinni. Riippua ja roikkua tukka hulmuten, antaen mennä. Ai että. Henkinen karuselli ja maailmanpyörä, hattarasuulla.

Ihmisten hyvyyttä ei näe, jos ei oikeasti pysähdy katsomaan. Sydämen viisautta. Ehkä se viisaus syntyy villaisella hoivalla. Armollista on saada hanhen selkä, jolloin pienet raeropinat valuvat ja lopulta sulavat meren massaan. Muiden välilliset pahan olon purkaukset päätyvätkin vain aalloille heilumaan, eivät painolastiksi reppuun.

Ja sitten napataankin taas peukaloinen selkään ja liidetään siivet levällään.
Ai elämän riemua. Palaset alkavat taas olla paketissa.

Pilkullisessa ja pirskahtelevassa sellaisessa.

Hyvää äitienpäivää äiti. Tunnen sinut lähelläni.