In vitro

En ole koskaan nuorempana ollut kovin lapsirakas ihminen. Hälisevät, likaiset ja räkäiset pikkuihmiset ovat teinivuosina lähinnä ärsyttäneet ja olleet vain tiellä. Metristen tappien nenäkkyys, metelin määrä ja vauhti ovat saaneet vaihtamaan huonetta ja panemaan oven tiukasti kiinni. Mutta äitini kauan sitten lausumat sanat jäivät aina kaikumaan hennosti murkkuajatusteni taustalle: "Olisin menettänyt paljon, jollen olisi koskaan saanut omia lapsia".

Sitä ei välttämättä osaa kaivata, mitä ei ole koskaan kokenut. Mutta pelko siitä, etten keskenkasvuisena vielä olisi ymmärtänyt kaivata jotain arvokasta, jotain jonka aikaikkuna sulkeutuu elämän vauhdissa yllättävänkin nopeasti, sai onnekseni minut toivomaan omaa lasta, antamaan sille ajoissa mahdollisuuden. Siitäkin herätyksestä olen äidilleni kiitollinen, ihan joka päivä. Mitään maailmassa ei voi rakastaa niin paljon kuin omaa lasta - varsinkaan silloin kun lapsen saanti ei ole ollut itsestäänselvyys.

Katsoin keinohedelmöityksestä dokumenttia tässä eräänä päivänä. Samaan aikaan kun maailma on täynnä ei-toivottuja lapsia, heitteille jätettyjä ja koriin hylättyjä, tuntuu niin suunnattoman väärältä, ettei lasta saa pariskunta jolla olisi kaikki maailman edellytykset rakastaa pientä nyyttiä ja antaa hänelle hyvä elämä. Kuinka epäoikeudenmukaista tällainen geenivalinta voikaan olla. En voi kuin kunnioittaa lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa, jotka auttavat tyhjän sylin surussa. Sillä se suru on jotain todella syvää, voimakasta, lopullista ja koskettavaa. Kun on halu rakastaa, mutta on täysin neuvoton suurempien voimien edessä. Se työ on siunattua työtä. Katsokaapa vaikka oheista kuvaa IVF-hoidon vaiheesta: hedelmöitettävä alkiohan on hetken ihan sydämen muotoinen! Nämä suunnattoman odotetut lapsethan ovat rakkauden lapsia, jo ihan ensisekunneiltaan!

Eräällä läheisellä ystävälläni on hellyttävä taipumus nähdä sydämiä ihan joka paikassa, milloin varjoissa, milloin katukäytävän vesipisaroissa - ja ottaa niistä kuva muitakin ilahduttamaan. Näin joulunkin alla parhaat lahjat mitä voimme läheisimmille antaa, ovat aika, huomioiminen, kauniit sanat, välittäminen ja arvostus. Joulu on lähinnä lasten juhla. Annetaan meidän pienille tepsuttelijoillemme raitis ja turvallinen joulu. Luodaan koteihimme tunnelmaa huomaamalla hetken ajan vain ne elämän hyvät ja kauniit muruset. Huomioidaan pienet ja vanhat, on syli sitten tyhjä tai vähän täydempi. Sillä kaikkihan me hellyyttä tarvitsemme, ihan joka päivä.

Lämpöistä joulua kaikille lukijoilleni ja sydämellinen kiitos kaikesta palautteesta mitä teiltä olen saanut!

Heini