Ihon alla

Olisipa mielenkiintoista päästä joskus toisen ihmisen nahan alle. Ihan vain tuntemaan, miten toinen ihminen kokee ympäristönsä, miten hänet huomataan, miten hänen olemiseensa reagoidaan. Sitä on niin tottunut pitämään normina juuri sitä vastetta, mitä itse kokee muiden keskellä saavansa. Mutta mitä jos sinuun yhtäkkiä reagoitaisiinkin ihan poikkeavalla tavalla? Kuinka outoa se voisikaan olla?

Itse olen pikkupaikkakunnan kasvatti, tunnettujen vanhempien lapsi. Olen pienestä pitäen tottunut siihen, että muut tuntevat minut, mutta minä en muita. Ollut hieman silmätikkuna ja seurattuna, ilman että minua olisi koskaan oikein otettu ihan paikkakuntalaisiin sisäpiireihin mukaan. Usean sukupolven ajan maalla asuneet, tunnettujen sukujensa kasvatit, perinteisten perheyritystensä jatkajat, ovat pitäneet meitä aina hieman muukalaisina, kaupungista muuttaneina. Perhettämme on kohdeltu lähinnä maalaispitäjän akateemisina vierailijoina, ilman juuria tai kunnon pohjalaisia siteitä. Minussa ei ole koskaan virrannut paikallisten silmissä se aito pohjalainen veri. Muistan kun aikoinaan sain eräältä suloiselta pörröpääpojaltakin pakit juuri siitä syystä: "Oot tosi kiva, mutta sinähän olet niiden lapsi, eihän sun kanssa voi olla..." En voinut ymmärtää moista luokka-ajattelua ja syrjintää. Mutta tottumus on toinen luonto. Ehkäpä juuri taustani vuoksi olenkin jäänyt koukkuun siihen erottumiseen ja huomionkipeyteen.

Hakeudun tilanteisiin, missä saan esiintyä ja olla esillä, ja olen jopa oppinut nauttimaan erottumisesta, tarvitsemaan esilläoloa. On jännä huomata muistakin ihmisistä heidän mukavuusalueensa sijainti tällä huomioasteikolla. Kesällä pääsin ystäväni seurassa ihan minulle tuntemattomaan yhteisöön tarkkailijaksi. Toisilleen tutussa muusikkoporukassa kaikki tiesivät toistensa "luokan" ennestään - kuka on saavuttanut jo mainetta taidoillaan, kuka on henkinen edelläkävijä ja trendisetteri. Minulle kaikki olivat tuntemattomia kasvoja, vaan aika äkkiä jo pelkästään olemisestaan huomasin eniten esiintymiseen ja huomioon tottuneen ihmisen. Sellainen ei katso vieraita ihmisiä kauaa silmiin, ei aktiivisesti noteeraa muita, vaan hiljaisesti sulkee sisäpiirinsä kuin automaattisesti enemmän ympärilleen, vetää puskuria päälleen tuntemattomien seurassa. Hänen puhuessaan muut hiljenevät kuuntelemaan, eikä sanojaan juuri kritisoida. Huomioarvo on ilmeinen. Eleet, puheet ja ilmeet saattavat olla hyvinkin vaatimattomat, mutta muut ihmiset kehittävät idolinsa ympärille kuin auran. Onko karismakin siis osin muiden suhtautumisen tulosta? Henkinen vahvuus ja oman tilan tarve kasvavat muiden arvostuksen kautta?

Ihmisten lahjakkuudet ja ammattitaito saavat ihan arkipäiväisissäkin asioissa joskus muut käyttäytymään varautuneesti. On ihan hassua, että kampaajaystävälläni kyläillessäni joudun laittamaan hiukseni aina tavallista huolellisemmin, urheilijaystäväni seurassa tunnen itseni aina vähän "löysäksi" ja muotitietoisessa ex-kollegojeni seurassa en voisi kuvitella näyttäytyväni homssuisesti pukeutuneena. Pyydän siis omalta osaltani jo anteeksi omia intohimojani ja niiden vaikutusta teihin. Tulkaa silti lähelleni ihan sellaisina kuin olette, koska aitous on kuitenkin aivan sitä vastustamattominta ihanaa meissä kaikissa :)