Narkkari
Minusta olisi saanut narkkarin ihan heittämällä. Tällä kokeilunhaluisella ja periksiantamattomalla luonteellani olen ollut loputtoman utelias testaamaan melkein mitä vain, kun tilanne ja tilaisuus ovat vain olleet sopivasti hollilla. Onnekseni kaikki kovin addiktoivat asiat ovat minulla olleet pelkästään julkisesti hyväksyttyjä asioita, koska voisin kuvitella itselleni myös niitä tappavia addiktiota kohtuullisen helposti. Voin hyvin samaistua pro-ana-ajatuksiin ja ymmärrän narkomaaneja. Mistä se johtuu että menen aina niin täysillä asioihin mukaan? Että välillä tuntuu ettei mikään riitä, haluan kaiken, täysillä, loppuun asti, heti. Imeydyn suurella intohimolla pyörteeseen, kunnes huomaan että poltan kynttilääni molemmista päistä. Huumaannun asioista, enkä malta lopettaa kohtuuteen, en malta odottaa kohtuullistamista, tai että muut pysyisivät perässäni, huumani vauhdissa mukana.
Miksi jotkut ihmiset ovat sitten herkempiä kehittämään riippuvuuksia kuin toiset? Sanotaan että dopamiinijärjestelmä muovautuu varhaislapsuudessa vuorovaikutuksessa emon kanssa. ”Asiaa on tutkittu rotilla, joiden emot poikkeavat suuresti äidillisyydessään. Jotkut rottaäidit pitävät hyvää huolta poikasistaan, kun taas jotkut vain huolehtivat niiden perustarpeista, mutta antavat poikasten olla paljon yksin. Näiden tutkimusten mukaan poikasena riittämättömästi huolenpitoa saaneilla yksilöillä on paljon suurempi riski addiktoitua kuin hyvässä hoidossa kasvaneilla.” Olenko siis jatkuvasti hakemassa mielihyvää varhaislapsuudessa puuttuneelle sylille, pääsinkö aikoinani äitini syliin aina kun halusin? Olenhan intohimoinen ihmisten halaaja, läheisyydenkaipuussani välillä epätoivoinen. Kun alan urheilemaan, en malta lopettaa, trimmaan ja treenaan hullun kiilto silmissä. Työasioissa saan valtavan suurta nautintoa kun ylitän rajani, otan vastaan suuria haasteita, opin, osaan ja saan onnistumisen elämyksiä. Ihmissuhteiltani vaadin omistautumista ja sitoutumista yli sallitun rajan, antaen itsestäni myös kaiken sieluani myöden. En helpolla suostu olemaan huonompi kuin muut, en kakkonen missään asiassa. Vuorokauteeni haluan mahduttaa kaiken ihanan ja kivan – mikään ei tunnu niin hyvältä kuin saada niitä kärpäsiä yhdellä iskulla ziljoona haaviin, kun saan organisoitua oman ja lähipiirin elämän niin että aikatauluissa pysytään rennon kurinalaisesti. Minkä kersanttikaroliinan armeija minussa onkaan menettänyt!
Addiktioiden hoidossa huumeet voidaan korvata toisella vähemmän haitallisella huumeella tai placebolla, tai voidaan yrittää estää huumeen mielihyvää tuova vaikutus. Mutta millä korvata krooninen elämännälkä? Millä saan dopamiinijärjestelmäni aktivoitumaan ilman että vedän himoni äärirajoille, millä saan kohtuullistettua tarpeitani, saamaan mielihyväkynnyksen alemmaksi? Miten hidastan elämääni niin että saan siitä kuitenkin tarpeeksi adrenaliinia ja riittävästi kicksejä? Haluan oppia näkemään kauneuden pienissä asioissa, saamaan sieluuni rauhan vähemmällä. Haluan hidastaa elämää, lobotoimatta kuitenkaan mielihyvän keskustani, mediaanisoimatta kuitenkaan tunneskaalaani. Mutta kun ne hitaat asiat vain saavat minut tällä hetkellä lähinnä vain ärsyyntymään....en voisi esimerkiksi edes kuvitella nauttivani golfista (hermot sinkuivat jo green card-kurssilla), kukkien ja muiden rehujen kasvattaminen on enemmän kuin tuskaista (kuka ihme jaksaa odottaa kukkimista vuoden?), Mindfulness tietoisuustaidot kuulostavat paratiisilta, mutta en malta rauhoittua niihin perehtymään. Milloinkohan sitä oppisi vain olemaan? Pitääkö tässäkin mennä äärirajoille ja painua luostariin jäähtymään, ennenkuin malttaa irrottaa otteensa nykyisestä? Potentiaalinen sydänkohtauskuolema odottaa isoisäni jalanjäljillä, joka toisaalta on lohduttava ajatus tulevaisuudessa haamuilevan dementian sijaan.
Yrittäkää kestää. Minäkin yritän.
Megadeth: Addicted to Chaos
Helou, osui uppoi ja nappasi. Pitäisi joskus pitää hyvin organisoitu palaveri kahden kesken, luulenpa että narkomaanikokemusten hallintayritysten vaihto (ja jos se ei onnistu niin uusien himo-kohtaus-aiheiden toisille esittely :D) ois enemmän ku hyödyks, vähintään mielenrauhaks että ei olla ainoita. =P
VastaaPoistaTuohan on tyypillinen nyky-yhteiskunnan tauti. Nykyaikanahan nimenomaan ihaillaan kaikessa hyvää, kaikkeen ehtivää, kaikkeen pystyvää huipputaituria.. Jo koulujärjestelmä opettaa moiseen; 10 ainetta, joista kaikista pitää saada 10. Töissä sama juttu. Monta projektia, monta roolia, monta alaista, monta pomoakin. Kaikkia pitää miellyttää. Sitten on harrastukset, ystävät, perhe, parisuhde.. Kaikkeen pitää antaa kaikkensa ja olla maailman paras.
VastaaPoistaJa tiedättekö mitä. Täydellisyys on hyvän suurin vastakohta. Tuosta hullunmyllystä ei jää käteen kuin ahdistunut, rikottu mieli ja loppuun poltettu, stressaantunut keho.
Todellisuudessahan Heinin, minun tai kenen tahansa muun elämässä ei ole kuin muutama todella tärkeä asia. Tällaisia voisi olla esimerkiksi oma henkinen ja fyysinen hyvinvointi, sekä parisuhde/perhe. Nämä ovat prioriteetti 1.
Sitten tulee sellaista yhteiskunnassa pärjäämiselle välttämätöntä kuten työ ja opinnot. Nämä saavat vaikkapa prioriteetin 5.
Kaikki muu itselle kovin arvokas ja tärkeä harrastuksista kavereihin ja ystäviin pääsevät prioriteetille 10.
Got the point. Kuten Steven Coveyn 7 Habits of Highly Effective People aikoinaan saarnasi: Put the first things first.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Nerokkainta Coveyn periaatteessa on että kiirellinen ei tarkoita tärkeää. Toistan: Kiire != Tärkeä.
Se että jollain asialla on kiire ei tarkoita että se pitäisi tehdä ennen tärkeää asiaa. Kiireellisestä asiasta tulee hyvin nopeasti -deadlinen täyttyessä- täysin toissijainen. Tärkeä asia taas säilyttää tärkeytensä toisinaan jopa läpi elämän.
David Allenin Getting Things Done taas kehitti tähän ahkeruutta ruokkivan välimuodon. "Jos asian tekemiseen menee alle 2 minuuttia, niin tee se heti". Muuten asia joutuu tuonne priorisoitavien asioiden listalle.. Ja noin 2 minuutissa ehtii tekemään tosi paljon. Sinkku pesee astiat, imuroi tai laittaa pyykit tuossa ajassa. Keskusta-asuja käy pikaiseen kaupassa parissa minuutissa jne. Ts. opetus on että älä lykkää näitä pikkuasioita sinne elämän suureen ja stressaavaan saavuttamattomien asioiden backlogiin vaan tee ne saman tien alta pois..
Niin sitä sanoa että kuten narkkari, niin samoin työ-harrastus-elämäntapa-ahnetijaan ei ole oikeastaan koskaan onnellinen. Onnellisuus ei löydy sieltä jatkuvasta juoksemisesta, vaan pitkän aikavälin saavutuksista. Lapset ja lapsenlapset ovat saavutus. Oman yrityksen saaminen menestymään on saavutus. Hyvän kirjan kirjoittaminen on saavutus. Mitään näistä ei saavuta juoksemalla ympäriinsä näennäisen kiireisenä.
Cheers,
-jarppa
Sinäpä sen sanoit, se on juuri noin. Kiire tappaa ja addiktoituminen (vääriin) ihmisiin murskaa. Mitään ei saisi ottaa niin tosissaan, että uskon ja luottamuksen menettäminen romahduttaa kaiken. mot.
VastaaPoistaMihin sinulla on kiire? Miksi pitäisi ehtiä tekemään ja kokemaan kaikkea? Antiikin filosofi ja ajattelija Platon piti elämänhallinnan keskeisenä viisautena kohtuutta. Kun on aikansa koheltanut ja stressannut itseään, huomaa lopulta, että tuo viisaus johtaa lähimmaksi tasapainoista ja onnellista elämää.
VastaaPoista