Hiiriä ja miehiä, vai hiirimiehiä?
Onko onnellista parisuhdetta olemassa? Jos on, mistä se koostuu, miten sellainen toimii? Onnekkaita ovat ne jotka ovat sellaisen menestystarinan pystyneet luomaan. Olen aidosti sitä mieltä. Olen miettinyt viimeisen vuoden onko monogamia ollenkaan nyky-yhteiskunnan kannalta toimiva konsepti. Miten ihmiset voivat vannoa ikuista rakkautta toisilleen? Tuntuu että se johtaa aina välttämättä ongelmiin. Ja eroihin. Tai muuhun ulkopuolisiakin hämmentävään elämäntapaan, joka ei vaikuta kovin terveelliseltä kenellekään asianosaiselle.
Johtuuko se keski-iästä vai elämänkolhuisesta ystäväpiiristäni, mutta näen mitä mystisimpiä ihmiskohtaloita ympärilläni. En pysty löytämään onnellisen parin mallia mistään, vaikka kuinka etsin. Tänä kesänä olen kuunnellut monia mielestäni viisaita naisia, jotka ovat sinnittelyn jälkeen päättäneet lähteä epätyydyttävästä liitosta, koska eivät kokeneet olevansa rakastettuja suhteissaan. Olen kuullut tarinoita suhteista, joita pidetään avioliittojen ohella - virityksiä, jotka ovat herättäneet valtavasti kysymyksiä päässäni.
Yhdessä erotapauksessa etenkin miehen mielestä suhteessa ei ole ollut mitään vikaa, vaikka juuri hänet koettiin suhteessa epäempaattiseksi, arkeen osallistumattomaksi, omissa ajatuksissaan olevaksi ja jopa ilkeäksi. Toisella oli täysin narsistinen puoliso, josta irtautuminen kesti vuosia. Kolmannella mies, joka tekee mitä haluaa ja maksaa saamastaan täysihoidosta vain silloin kun huvittaa, eikä osallistu lapsen hoitoon tai ylläpitoon. Neljännellä on mies, joka ei halua tavata edes lapsenlapsiaan, koska ne sotkevat – mies ei tosin tapaa myöskään aikuisia lapsiaan, ei ole tavannut enää vuosiin. Viidennellä on mies, joka muutti jokaisen kolmen eronsa jälkeen aina suoraan toisen naisen ja uusien lasten luo. Kuudennella on suhde rakastamaansa mieheen, jota vaimonsa epäilee seksittömyydessään homoksi. Hän on jopa soittanut tuovansa pullaa aamupalaksi miehelleen paikalle, jossa tämä oli rakastajattarensa kanssa juhlinut rankasti aamuun asti. Siis pullaa!!! Eräällä miesystävälläni on ollut pitkä suhde naiseen, jota sanoo rakastavansa, mutta sanomansa mukaan ”viihtyy” myös vaimonsa kanssa. Kaksi tuntemaani miestä ovat sanoneet, etteivät voisi ikinä muuttaa pois rakentamastaan talosta, vaikka miten muuten ajattelisivat eroavansa - kummallakin suhde toisaalla. Tunnen myös naisen joka teki miehelleen pizzan kun tämä tuli matkoilta. Mies otti uunilämpimän pizzan mukaansa ja lähti suoraan rakastajattarensa luokse… Ja surullista kyllä, lähes kaikilla edellämainituilla on myös lapsia.
Mitä nämä ihmiset oikein ajattelevat, vai ajattelevatko he ollenkaan? Kukaan tuntemani mies ei myöskään asu yksin eron jälkeen, toisin kuin naiset. Moni nainen asuu yksin ja kasailee eron jälkeen henkisiä palikoitaan, koska uskoo rakentavansa itsensä uudelleen. He ovat rikkoutuneet eroissa, vaikkakin ovat niitä itse halunneet. Moni on yksin, vaan ei yksinäinen. Eivätkö miehet rikkoudu vai uskovatko he, että uusi nainen eheyttää parhaiten? Mikä toimii uudessa suhteessa eri lailla, vai onko sillä edes väliä? Entä onko pelkuruutta, saamattomuutta vai mukavuudenhalua kun pysyy suhteessa jossa ei ole onnellinen? Vai onko rohkeutta, itsekkyyttä vai jopa silkkaa hulluutta toivoa, että asiat voisivat edes muuttua? Voiko lapsillakaan olla turvallisuuden tunnetta tai onnea vanhempiensa onnettoman liiton suojissa? Ja miksi uskomme että ensi kerralla kaikki voisi olla toisin - etsivätkö naiset ja miehet loppujen lopuksi aivan eri asioita suhteessa pohjimmiltaan...?
Missä mättää, vai mättääkö missään? Todellisuus on aina tarua ihmeellisempää. Todellakin.
Kiitos haamulleni valaisevasta tekstistä. Ja vaikka esimerkit ovatkin kovin miesvoittoisia, on suhteissakin aina myös se nainen. Tuomita ei ketään voi, kun toisen nahan alla ei elä - mutta ihmetellä saa.
VastaaPoistaTyhmä, tyhmempi, nainen? Saadaanko tällaisilla rassaavilla otsikoilla kivasti huomiota blogi kirjoituksille? Vai asetetaanko lukija heti tiettyyn mielentilaan?
VastaaPoistaMoni tuntemani mies asuu eron jälkeen yksin, tai harkitsee eroa yksin. Syy yleensä se, että lapset jäävät useimmiten erossa juuri äidille. Veikkaan, että toipumisprosessi on sekä naiselle että miehelle samanlainen. Faktaa on, että lapset eivät koe oloaan turvalliseksi eroavan isän ja äidin keskellä, monesti jopa syyllistävät itseään vanhempiensa eron johdosta. Mitä tulee onnellisuuteen niin käyppäs haastattelemassa iso vanhempiani, molemmat yli 80V, noin 60 vuotta yhdessä, enään ei tarvitse miettiä uraa, henkistä kasvua, purkautua tai hakea huomiota blogeissa, vaan vaalia päivittäistä terveyttä, hyvinvointia ja mukavaa yhdessäoloa, elettyä elämää ja ajankulua. Siitä se onnellisuus tulee.
t. Pietu
Lasten tasapuolisempi sijoittuminen vanhemmilleen eron jälkeen ehkä juuri ehkäisisi näitä avioliitossa tapahtuvia virityksiä? Ehkä miehet eivät juuri tästä syystä voi tai halua erota, koska haluavat kuitenkin omat lapsensa lähelleen? Hyvä kommentti!
VastaaPoistaJa kyllä - otsikot ovat tarkoituksella provosoivia. Myöskin tässä vierailevan blogistin kirjoituksessa. Feministiksi en silti tunnista itseäni, ennemminkin tasa-arvon ja kanssakulkijoidemme inhimillisen kohtelun puolesta puhujaksi, rehellisyyden ja avoimuuden lähettilääksi. Miehet ja naiset ovat rakkaita, niin kauan kuin inhimillisyys ja toisten kunnioitus säilyy.
Niin, kyllähän miehet ja naiset, onneksi, ovat erilaisia.
VastaaPoistaSeikka, mitä en yltä löytänyt on se, että on joukko suomalaisia miehiä, jotka kantavat vastuunsa sinnillä, eivätkö myöskään tuuliviirinä pyöri hormooniensa ohjaamana. Mutta sitten kun jotkut näistä miehistä saavat tarpeekseen epätyydyttävästä parisuhteesta, he saattavat huomata löytäneensä sielun kumppanin, vertaisen, kaikin tavoin ihastuttavan ihmisen. Kokeneempina, he tietävät mitä tahtovat, ja joskus elämäntilanteet osuvat kohdalleen, ilman suru-,itsensäetsimis- tai vaellanvapaanaaikaa.
On tietenkin sitten ne miehet jotka tarvitsevat jatkuvasti äidin korvikkeen.
Kunnon miesten puolesta, aakeelta laakeelta.
Mies -46