Rusinasydän

Syvästi loukatun ihmisen sydän kuihtuu rusinaksi ja sitä kantaa painavaa loukatun ihmisen viittaa niin kauan kuin sen antaa tapahtua. Mutta rusinasta ei ikinä tule enää kimmoisaa rypälettä vaikka sitä kuinka kastelisi ja hoivaisi. Se vain vettyy ja pullistuu vedellä, mutta edelleen näyttää vain paisuneelta rusinalta. Voimmeko unohtaa asioita ja henkilöitä, jotka ovat meitä loukanneet? Voiko kaiken antaa anteeksi, jos oikein kovasti yrittää?

Ihminenhän ei unohda mitään vain tahtomalla. Anteeksiantoa ei voi korvata unohtamisella, eikä kipeän asian pelkkä tietoisuudesta torjuminen ole anteeksiantoa. Se on ongelmien hautaamista niiden ratkaisemisen sijaan. Mitä enemmän yritämme unohtaa, sen paremmin asiat muistuvat mieleemme. ” Me emme anna anteeksi unohtamalla, vaan me unohdamme antamalla anteeksi.” Vaan miten niistä kaikista kipeimmistä muistoista poistaa sen myrkyn? Miten päästää irti painolastista, joka vaikuttaa kaikkeen olevaan ja tulevaan?

Minun ongelmani on pitkävihaisuus. Olen tavattoman huono antamaan anteeksi asioissa, joissa koen että minua on kohdeltu väärin, hyväksikäytetty, kohdeltu kylmästi tai itsekkäästi. Jätetty yksin selviytymään silloin, kun rakkaan tukea olisin eniten ollut vailla. Antaisin toisen jalkani siitä hyvästä, että voisin olla kuin Äiti Amma, antaa pahojen asioiden valua kuin vesi hanhen selästä, tuntea myötätuntoa kaikkia ja kaikkea kohtaan, ymmärtää pahimmatkin loukkaukset. Pienet asiat osaan sivuuttaa ketterästi, mutta suuret sydämen asiat koen niin vahvasti, tunteella, että ne salpaa hengityksen. Ja silloin ainoana vaihtoehtonani on perinteisesti ollut kielteisten tunteiden pakastaminen, patoaminen ja kieltäminen. Vaan se on tuhon tie, joka nakertaa sielun tyhjiin, tuhoaa ja kovettaa, kyynistää ja sulkee herkkyyden kauas syvälle. Pelkään että rusinani kovettuu kiveksi, muumioituu muotoonsa, enkä saa sitä edes vedellä enää paisumaan. Pelkään olla alttiina, avoinna, haavoittuva, vailla suojakuorta. En osaa enää rakastaa aidosti, jos sielussani on musta piste.

”Annan anteeksi ei merkitse sitä, että olen kanssasi samaa mieltä tai hyväksyisin tekosi. Jos hyväksyisin minun ei tarvitsisi antaa anteeksi, mutta juuri siksi, että en hyväksy annan sinulle anteeksi.” Anteeksianto vapauttaa meidät. Haluan eheytyä sisäisesti ja saada itseni vapaaksi. Otan vastuun omista reaktioistani ja vapautan pahan sitomat voimavarat parempaan.

Annan anteeksi.