Raskain vuosi ikinä
Ei sillä, ettei äidin kuolemassa, yt-potkuissa, avioerossa, uuden työn opettelussa, pakotetussa lemmikistä luopumisessa, kaksissa muutoissa olisi viimeisten 4 vuoden aikana ollut jo tarpeeksi, sain ristikseni vielä kipuilla ex-miesystäväni ja kollegani itsemurhaa viimevuoden vaihteessa. Turvallisuuden tunnettani järkytti syvästi seurata mielenterveysongelmaa ihan viereltä. Eikä mikään yhtäkkiä ollutkaan kuten ennen.
Näissä vuosien pyörremyrskyissä olen joutunut tutustumaan niin ympäristön haukkumisiin, aiheettomiin syyttelyihin, katkeruuteen, kuin tuntemattomienkin vihaan. Vaan olenpas vastapainona sitten kyllä saanut kokea myös äärimmäistä sympatiaa ja rakkauttakin. Jyvät erottuvat akanoista. Fiksut pikkusieluisista. Ja ne, keillä on oikeasti myötätuntoa pahan olon syihin, eikä vain automaattireflektioita seurauksiin. Olen lopulta kuitenkin vain yrittänyt pelastaa myrskyn keskellä itseni hengissä pinnalle. Että tytöilläni olisi äiti vielä huomennakin.
Olen viime vuosien aikana löytänyt itseni uudelleen ja ne tärkeät onnellisuuden lähteet. Käynyt psykologilla juttelemassa ahdistuksiani ja opetellut itselleni armolliseksi. Itkenyt ja nauranut varmaan enemmän kuin koskaan. Käynyt hierojalla poistattamassa pahan olon myrkkyjä elimistöstäni pois. Ja huomannut ketkä pysyvät lähellä ja kenen seurassa on helppo olla. Konmareillut aivan vaistomaisesti, puhdistanut pöytää.
Suurin muutos lienee paskan siedossa. Enää en siedä vihapuheita, ruikuttamista, negatiivisuutta, kaikesta valittamista juuri yhtään. Mutta en jaksa niihin kyllä enää ottautuakaan, enkä yrittää muuttaa uppiniskojen asenteita. Olkoot. Kävelen mielummin pois, ignooraan typeryydet ihan kympillä. Maailma ei ole minun pelastettavissa, eikä kaikkeen tarvi jaksaa. Muiden asenteita ja mielipiteitä ei minun tarvitse sietää. Ne eivät kuulu minulle, enkä niistä ole vastuussa. Nyt valitsen taisteluni ja maailmanparantamisen kohteeni huolella. Valitsen ympärilleni ihmisiä, joilla kivikot näyttäytyvät haasteina, ei ongelmina. Käännän katseeni tietoisesti iloon, en ruttuun. Asioihin, joihin voin konkreettisesti vaikuttaa voimieni, arvojeni ja elämänkatsomukseni puitteissa, en mahdottomiin kivirekiin.
Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tiedän että löydän lähelleni vielä ihmisen, joka voimaannuttaa minua enemmän kuin kuluttaa. Ihmisen, jonka tiedän olevan siinä, vaikka tapahtuisi mitä, joka haluaa luoda ympärilleen pelkkää hyvää. Tällä taustallani voitte uskoa että osaan sitä arvostaa. Miehen jolla on herrasmiehen tavat, joka huomioi tunteesi ja ajatuksesi, on äärettömän lojaali ja luotettava, ajattelee meidän molempien parasta ja haluaa rakentaa meidän yhteistä hyvää. Antaa ilmaa ja hyväksyy sellaisenaan. Kunnioitus, arvostus ja rakkaus on aina vastavuoroista, eikä sitä pidä koskaan pitää itsestään selvänä. Koska se ei sitä ole.
Tervetuloa tulevaisuus!
Keltainen valo ja ilon säteet.
Näissä vuosien pyörremyrskyissä olen joutunut tutustumaan niin ympäristön haukkumisiin, aiheettomiin syyttelyihin, katkeruuteen, kuin tuntemattomienkin vihaan. Vaan olenpas vastapainona sitten kyllä saanut kokea myös äärimmäistä sympatiaa ja rakkauttakin. Jyvät erottuvat akanoista. Fiksut pikkusieluisista. Ja ne, keillä on oikeasti myötätuntoa pahan olon syihin, eikä vain automaattireflektioita seurauksiin. Olen lopulta kuitenkin vain yrittänyt pelastaa myrskyn keskellä itseni hengissä pinnalle. Että tytöilläni olisi äiti vielä huomennakin.
Olen viime vuosien aikana löytänyt itseni uudelleen ja ne tärkeät onnellisuuden lähteet. Käynyt psykologilla juttelemassa ahdistuksiani ja opetellut itselleni armolliseksi. Itkenyt ja nauranut varmaan enemmän kuin koskaan. Käynyt hierojalla poistattamassa pahan olon myrkkyjä elimistöstäni pois. Ja huomannut ketkä pysyvät lähellä ja kenen seurassa on helppo olla. Konmareillut aivan vaistomaisesti, puhdistanut pöytää.
Suurin muutos lienee paskan siedossa. Enää en siedä vihapuheita, ruikuttamista, negatiivisuutta, kaikesta valittamista juuri yhtään. Mutta en jaksa niihin kyllä enää ottautuakaan, enkä yrittää muuttaa uppiniskojen asenteita. Olkoot. Kävelen mielummin pois, ignooraan typeryydet ihan kympillä. Maailma ei ole minun pelastettavissa, eikä kaikkeen tarvi jaksaa. Muiden asenteita ja mielipiteitä ei minun tarvitse sietää. Ne eivät kuulu minulle, enkä niistä ole vastuussa. Nyt valitsen taisteluni ja maailmanparantamisen kohteeni huolella. Valitsen ympärilleni ihmisiä, joilla kivikot näyttäytyvät haasteina, ei ongelmina. Käännän katseeni tietoisesti iloon, en ruttuun. Asioihin, joihin voin konkreettisesti vaikuttaa voimieni, arvojeni ja elämänkatsomukseni puitteissa, en mahdottomiin kivirekiin.
Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tiedän että löydän lähelleni vielä ihmisen, joka voimaannuttaa minua enemmän kuin kuluttaa. Ihmisen, jonka tiedän olevan siinä, vaikka tapahtuisi mitä, joka haluaa luoda ympärilleen pelkkää hyvää. Tällä taustallani voitte uskoa että osaan sitä arvostaa. Miehen jolla on herrasmiehen tavat, joka huomioi tunteesi ja ajatuksesi, on äärettömän lojaali ja luotettava, ajattelee meidän molempien parasta ja haluaa rakentaa meidän yhteistä hyvää. Antaa ilmaa ja hyväksyy sellaisenaan. Kunnioitus, arvostus ja rakkaus on aina vastavuoroista, eikä sitä pidä koskaan pitää itsestään selvänä. Koska se ei sitä ole.
Tervetuloa tulevaisuus!
Keltainen valo ja ilon säteet.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!