Spiro, ergo sum.

Ihminen tarvitsee tilaa hengittää. On ihan murhaa olla koko ajan jossain kiinni, vain unissaan vapaa. Luulen että moni parisuhde pelastuisi jo pelkästään sillä, että puoliso antaisi toisen olla säännöllisesti yksin. Omassa kotonaan, omien juttujen keskellä. Veisi pesueen muualle, touhuaisi heidän kanssaan päivän tai useamman, ihan päineen, muualla. Ja antaisi toiselle vuorostaan tilaa ajatella. Aikaa puuhailla omiaan, olla vaan. Ilman että yksin olemiseen pitää aina lähteä muualle, kotoa pois.

Rakkaus on vahvaa vapaana. Kun ollaan henkisesti lähellä, matkojenkin päästä. Etäisyyksillä ei ole väliä, jos side on olemassa. Silloin ei tarvitse olla koko ajan fyysisesti läsnä, vaan olemassa. Henkisessä yhteydessä ei paina materia, eikä lahjoilla koreilu. Vaan ajatus, muistaminen ja kuuntelu. Sielun kosketus ja läsnäolo. Ja sen voi tuntea kaukaakin.

Ystäväni linkkasi oheisen jutun elämännälästä. Rakkauden kaipuussa on jotain samaa. Tarvetta tuntea, kokea ja aistia syvemmin. Kun on nälkä jotain enemmän. Start-up yrittäjyydessä on jotain samaa. Paloa uuteen ja erilaiseen, muutokseen. Kun kaikki on mahdollista ja vieläpä saavutettavissa. Kun säännöt luodaan uudestaan, osataan ottaa vanhasta vain se hyvä reppuun mukaan. Kyseenalaistetaan se tuttu ja tavallinen. Tehdään paremmin.

Miten tämän elämänpalotunteen saisi pidettyä myös väistämättä tulevan tuttuuden kanssa? Ehkä luottamuksella, läpinäkyvyydellä ja tilalla hengittää. Kunnioituksella, uskolla ja vahvuudella. Henkisellä kypsyydellä ja lujuudella. Omalla tilalla, itsevarmuudella ja erilaisuuden arvostuksella. Periksiantamattomuudella ja tahdolla.

Miksi vapaat pitää aina yrittää kahlita muottiin? Väittää että tylsä on normi, rutiinit pakko, aikataulut ja tulevaisuus ennalta määritetty. Kaikki jonkun muun määräämiä, koska näinhän asiat on aina tehty. Eihän se niin mene. Kaikenhan voi tehdä erilailla. Ihan kaiken.

Mieleeni palaa opiskeluajan haaveeni pitää omaisuuteni määrä yhdessä matkalaukussa, aina valmiina seikkailuun. Elämäni ohjenuorana lähteä mihin tahansa, kunhan lähtee. Kunhan ei jumi murehtimaan, nyhväämään, arkailemaan, pelkäämään tai häpeilemään. Kukaanhan ei tule kotoa hakemaan. Ei työtehtäviin, ei uusiin haasteisiin, ei rientoihin. Kukaan ei soita miljoonadiilejä sohvalla makoilijalle. Ilmaisia lounaita kun ei ole. 

Mutta elämälle ja ihmisille pitää antaa mahdollisuus. Pitää olla olemassa, mielellään vielä useassa paikassa usein, jolloin joskus on myös oikeassa paikassa oikein. Sillä koskaanhan ei voi tietää. Se joka ymmärtää vapaata, saa sen omakseen. Mutta vaatimalla ei koskaan, vaan olemalla olemassa.

 
Ole minulle olemassa.