Bliss

"Kärsimys jatkuu niin kauan, kuin roikun itsepintaisesti kiinni jossain, joka ei enää tee minua onnelliseksi."

Olen viettänyt puoli vuotta ihanaa, puhdistavaa, tervehdyttävää ja voimaannuttavaa sapattia. Olen rehellisesti laittanut kaikki talvitumppuni tiskiin usean asian kanssa. Lopettanut väkisin roikkumasta kiinni asioissa, jotka tavalla tai toisella ovat saaneet aikaan pahaa oloa. Olen kerrankin elämässäni antanut itselleni reilusti aikaa kuunnellakseni itseäni, ihan sitä syvintä minää. Olen jättänyt tekemättä tai menemättä, jos en ole todella halunnut. Ollut puhumatta, jos puheesta on tullut enemmän pahaa mieltä kuin hyvää. Ollut kuuntelematta tai myötäelämättä, ymmärtämättä, jos en ole jaksanut. Päästänyt irti siitä tunnollisen tytön velvollisuuden tunteesta ja miellyttämisen tarpeesta, jotka minulla ovat aina olleet. Oppinut ettei ole pakko, jos ei tahdo. Mitään. Yhtään mitään. Ja tämä vapaus on tuntunut ihan hemmetin hyvältä.

Kuinka taivaallisia ovatkaan ne päivät olleet, kunnei ole ollut mitään kalenterissa. Koko viikkoon. Ei ainuttakaan menoa tai velvollisuutta. Tämä happirikkaan ilman määrä on tuonut sisälleni rauhan pysähtyä. Välillä olen vain ollut. Tehnyt mitä mieleen juolahtaa, tai ollut tekemättä. Häpeämättömän, julkean laiskasti. Maannut sohvalla ja ajatellut. Ollut reikäisissä kalsareissani jalat sohvan selkänojalla ja katsonut alakaton akustiikkalevyjen reikiä tunnin ilman ainoatakaan syvällistä tai tuottavaa ajatusta. Ilman suorittamista. Ilman ainuttakaan syyllisyyden pistosta tehottomista minuuteista. Olen lähes lopettanut kuluttamisen ja käynyt keskipäivällä maitokaupassa vain nauttiakseni mummo-mamma-ilmapiiristä, ihan vain siksi, koska se on tuntunut niin erilaiselta. Olen havainnoinut ihmisiä, ja huomannut myös erilaisia tapoja ja rytmejä elää. Haastanut samalla omia arvojani ja periaatteitani ihan täysillä. Miettinyt mikä on minulle oikeasti tärkeää ja mikä ulkoa omaksuttua.

Tämän puolen vuoden aikana olen käynyt myös tapaamassa ystäviäni ympäri Suomen. Ottanut vain ja lähtenyt, koska olen voinut. Olen kokeillut uusia asioita, mistä olen aina haaveillut. Tammikuussa kävin Lauttasaaressa myös kokeilemassa hypnoosia. Saamassa lisää ymmärrystä siihen, miten mielen voimaa voi kanavoida paremmin. Ja häikäistyin siitä oivalluksesta, kuinka valtavan suuri merkitys on nimenomaan sillä, miten asioista haluaa ja päättää ajatella. Määrittelevätkö kulloisetkin tunteeni minut? Olenko onnellinen, surullinen vai masentunut - vai olisivatko ne sittenkin vain ohimeneviä tunnetiloja ("juuri tällä hetkellä koen onnea, surua, masennusta"), ilman minuuden pysyvämpää määrittelyä. Tunnetiloja, jotka tulevat minun omasta päätöksestäni reagoida asioihin tietyllä tavalla. Olen oppinut elämään hetkessä. Päästämään irti menneisyyden murheista, koska en niille enää mitään voi. Luottamaan tulevaisuuteeni ilman sitä pakonomaista hallinnan ja kontrolloinnin tarvetta. Olen oppinut olemaan enemmän läsnä, elämään enemmän tässä hetkessä.

Vuoden alussa aloitin myös break dance -harrastuksen, kaiken muun harrastamani endorfiiniurheilun lisäksi. Voi miten riemastuttavaa on romuttaa kaikki turhat "enhän minä voi" -estot ja antaa mennä. Siellä tämäkin nelikymppinen nyt pyörii jo päällään ja vetää kaikenmaailman toprockeja, footworkeja, freezejä, sixsteppejä, sweeppejä ja power moveseja ihan vain pelkästä elämisen riemusta. Mikään ei ole sen tervehdyttävämpää kuin itselleen nauraminen ja nuorekas, positiivisesti asioihin suhtautuva seura!

Tämä aika on tehnyt sielulle niin hyvää; eläinten keskellä, lasten arjessa, lörtsäpipo päässä, chillaillen. Hämmentävintä on kuitenkin ollut huomata, että ne energiat oikeasti menee sinne, minne niiden antaa mennä. Kannattaako siis ajatella kurjia, vai mielummin keskittyä siihen hyvään mitä ympärillä tapahtuu? Mikään ei ole muuttunut, mutta sen mukana kaikki. Nyt olen valmis menemään taas takaisin töihin. Joka on ihan mahtavaa sekin! Luulenpa että puolivuotiseni on merkittävä lisä CV:ssäni myös tulevan työnantajani mielestä!

Kevät!