Mielenhallintaa

”Mielenhallinta on uskonnollisissa lahkoissa käytettyä hienovaraista suostuttelua, jolla lahkon jäsenet saadaan käyttäytymään, tuntemaan ja ajattelemaan toivotulla tavalla. Se voi sisältää muun muassa tunteiden hallintaa, ajatusten hallintaa, käyttäytymisen hallintaa ja tiedonsaannin hallintaa.”

Sanotaan ettei ihmisiä voi omistaa, toinen ihminen ei voi olla kenenkään omaisuutta. Ei voi omistaa lapsiaan jotka lentävät pesästä aikanaan, ei puolisoa vaikka kuinka haluaisi kontrolloida hänen tekemisiään, ei orjia vaikka käskyn alla ovatkin, ei työntekijöitä jotka ovat vallan alla vain palkkansa eteen. Toisen ihmisen voi ”omistaa” vain hallitsemalla toisen mielen ja valtaamalla hänen ajatukset. Olemalla niin paljon ihmisen elämässä läsnä, että on hänen jokaisessa tekemisessään mukana, mielessä, taustalla, ajatuksissa, lähellä. Mielenhallintaa on käytetty diktaattorien, uskonnollisten johtajien, mielipidevaikuttajien ja noitien taholta iät ajat, eikä sen voimaa voi kiistää.

Rakastuminen on mielenhallintaa. Toinen ihminen valtaa ajatukset ja mielen täyttää rakastumisen kohde. Tunne vaikuttaa siihen miten elämme, miten toiselle puhumme. Jos käyttäytyminen saa vastakaikua, se ruokkii ja vahvistaa samansuuntaista reagoimista, joka vain voimistuu symbioosissa aina vain lisää. Mutta miksi rakastuminen aina väistämättä haalenee? Signaalit alkavat vähetä ja toinen reagoi vastaavasti – vähentää kiintymystä osoittavia merkkejä, lakkaa huolehtimasta itsestään ja panostamasta suhteeseen, jolloin toinen reagoi kohteluun vastaavasti, ja lopputulemana on vain haaleeta vaaleeta, siitä tulee itseään toteuttava profetia. Kuitenkaan puoliso ei ole muuttunut välttämättä mihinkään, vaan kuoren alla on se sama ihminen kuin vuosia sittenkin. Toinen ääripää parisuhteen mielenhallinnan puuttumiselle on reagoida omistavasti. Ne on näitä huonon itsetunnon omaavia puolisoita, jotka alkavat ehdottaa yhteiselolle sääntöjä: ”tästedes soitat aina kun lähdet töistä, alat harrastaa minun kanssani yhteisiä harrastuksia, käyt ystäviesi kanssa ravintolassa vain, jos minä voin olla mukana.” Eihän se näin mene. Toista ei voi ”omistaa”, ellet hallitse hänen mieltään, ellei hän halua olla omistettavissa.

Mielestäni avioliitot tulisi päättyä automaattisesti 10 vuoteen, olla voimassa vain 10 vuoden sykleissä. Lakata olemasta voimassa kyseisen ajan jälkeen. Tämän estääkseen, tulisi osapuolten oikeasti pysähtyä miettimään, haluaako jatkaa saman ihmisen kanssa. Haluaako oikeasti panostaa suhteeseen edelleen, olla hyväntuoksuinen ja haluttava, ajatella toista enemmän kuin itseään, huomata toinen ihminen arjessa, haluta toiselle spontaanisti hyvää, vallata toisen mielen niinkuin silloin alussa. Haluaako oikeasti nähdä edelleen vaivaa, jotta PARIsuhde on hyvä, eikä toinen olisi vain pelkkä kaveri ja kämppis.

Toinen mielenhallinnan väline on uskonto. Eikö siinäkin ole kysymys rakastumisesta, Jumaluuden läsnäolosta niin että se on joka hetkessä mukana, valtaa ajatukset ja vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme? Minusta Jumalaan uskominen on itse asiassa aika käsittämätöntä, ja tuntuu hieman pöyristyttävältä, että niin moni siihen maailmassa uskoo, mutta minä en. Tunnustaudun kuitenkin agnostikoksi, eli en välttämättä ole täysin ateistikaan. Saatan uskoa Jumalan olevan olemassa, jos joku sen minulle faktana todistaa, niin että minäkin sen voin ymmärtää. Agnostisismi tai agnostismi on käsitys, jonka mukaan ei voida tietää, onko Jumalaa tai Jumalia olemassa. Siihen en ainakaan suostu uskomaan että vain tietty uskontokunta olisi oikeassa, että olisi vain yksi tietynlainen Jumala. Miten joku lahko voi ajatella niin omahyväisesti ja itseriittoisesti, että uskoo miljardien muiden olevan väärässä? Käsittämätöntä, kerrassaan käsittämätöntä.

Lähettäkää ovelleni uskonnon aivopesijät, haluan haastaa ja ymmärtää. Mielenhallinnan alla on ihana olla, kun se tuo elämään iloa ja hyvää oloa. Otan kaiken mielenhallinnan ilolla vastaan, jos se vain parantaa elämänlaatua ja tuo onnellisuutta ja iloa elämään.

(Sitaatit: Wikipedia)