Ikäkriisi?

Onko kaikki elämässä ihan sattumaa ja yhteensattumien summaa? Omista lapsistaan huolehtiessaan tulee usein mieleen se, kuinka monelta mahdolliselta onnettomuudelta sitä itse onkaan säästynyt kuin onnenkaupalla. Miten noita pieniä pystyy ikinä suojelemaan tarpeeksi? Mitä jos elämä kohdallanikin olisi päättänyt ihan toisin? Mitä jos kouluaikoina olisin joutunut kiusatuksi, olisinko alistettuna jossain vailla omaa tahtoa? Mitä jos teininä liftatessa olisinkin joutunut väärään seuraan, olisinko enää hengissä? Mitä jos Italian tai Kanadan vuosinani olisinkin rakastunut johonkin paikalliseen, olisinko jossain pikkukylässä muistelemassa suklaaneliöreseptejäni vieraalla kielellä? Entä mitä jos olisin jäänyt aikoinaan Keltinmäen kauppaan esimiesharjoittelijaksi, olisinko osakas jossain kauppaketjussa tänään? Elämä heittelee ja kaikki on ihan sattumanvaraista. Työelämä on muuttunut pitkälle samanlaiseksi – mikään ei ole enää varmaa, eikä eläkeikään asti varmoja suojatyövirkoja enää juurikaan ole. Ammatinvalinnankin saattaa itse asiassa määrittää ihan satunnainen suuri elämys pienenä, joku hetki, joka tekee syvän vaikutuksen ja joka saa ihailemaan ammattikuntaa ja työnkuvaa. Tai sitten siihen vain ajautuu koulumenestyksen mukaan, kun mikään ei ole sykähdyttänyt tarpeeksi. Rakastuminenkin on ihan satunnaista - ei voi olla niin että jokaiselle on ainoastaan se yksi ja ainoa oikea, niin tuurissaan se ”oikean” kohtaaminen monesti on.

Ikäkriisit ja niihin liittyvä pohdinta auttavat sietämään elämän sattumanvaraisuutta ja epävarmuutta. Sanotaan, että jokaisen ikäkriisin jälkeen itsensä tuntee taas hieman paremmin. No, syytä olisi, sillä uutta ajatusta ja ideaa pukkaa joka päivä. Tutkimusten mukaan etenkin kolmekymppiset (myös lähes nelikymppiset?) vaihtavat hanakasti työpaikkaa ja jopa alaa. Ikäkriisi siis saattaa antaa elämään potkua ja antaa hyvän tilaisuuden muuttaa hieman polun suuntaa. Yksi ikäkriisien onnistuneista ratkaisuista on, että kyky ja halu huolehtia muista ja kantaa vastuuta kehittyy - ilmankos Kapuakin tuntuu juuri tässä iässä niin mielekkäältä. Mutta mitä jos se ikäkriisi vain jatkuu ja jatkuu? Miten kauan voi sietää tunnetta, että elämä vain lipuu käsien välistä ja katoaa jonnekin, ennenkuin saa siitä kiinni? Ennekuin kerkiää muuttaa sen suuntaa sinne, missä sen haluaisi olevan kypsällä iällä? Ennekuin on liian myöhäistä?

Epävarmuuden sietämisen oppiminen on kova paikka. Jos uusi suunta ei ole vielä ratkennut, pitäisi uskaltaa olla tässä hetkessä läsnä, nauttia arjesta ja muista ihmisistä. Tehdä parhaansa juuri tänään ja auttaa muita ihmisiä parhaansa mukaan. Sillä siitä saa parhaiten iloa arkeen, jakamalla positiivisuutta ympärilleen ja tekemällä hyviä tekoja. Kun oman elämän rakentaminen on kriisissä, otetaan positiivisuudesta energiaa ja autetaan muita hymyllä ja pienillä teoilla. Sitten jaksaa taas panostaa itseensäkin, kun sinulle hymyillään takaisin! Hyvät teot tulevat aina takaisin, ja hyvä kiertää! Kannattaa olla hyvän ringissä mukana.